Valitusta vaan, vaikka kaikki on oikeesti ihan hyvin.

Mua vituttaa elää lääkkeitten orjana. 

Mua vituttaa napata nappia puolen tunnin välein, et pystyn pääkivultani esim. olemaan. Mua vituttaa miten sekään ei välillä riitä ja mun pokerinaama ei meinaa kestää. Mua vituttaa miten en osaa nukkua muuta ku kemiallisesti, vaik oon harjotellu sitä melkeen 22 vuotta. Mua vituttaa miten unipillereitten takia nukun elämäni ohi. Jos siis en herää painajaisiin. Mua vituttaa miten mun haurasta mielenterveyttä ei hoideta muuten ku pillereillä. Mua vituttaa miten ahistavaa on ottaa joka aamu nappia ja miten ahistavaa on, jos unohan sen ottaa. Eri tavalla ahistavaa kyllä, et vaihteluhan virkistää vai miten se meni. 

Mua vituttaa miten kaikista pillereistä huolimatta mun päähän särkee, en saa unta ja haluisin lähinnä hyppää parvekkeelta, ku kaikki tuntuu ihan kamalalta. Vaik kaikki on oikeesti ihan hyvin. Mut hei lisää nappia naamariin ja uusiin ulottuvuuksiin.

Kiitos ja hei. Ja vähän myös anteeks.

Jonspa 

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie

Mä en oo pitkään aikaan oikeen kirjottanu mitään, koska mulla ei oo ollu mitään kirjotettavaa. Tai on mulla ollu kirjotettavaa, mut ei mitään valitettavaa. Ja inspiraatio kirjottamiseen tulee mulle lähinnä just sillon, ku kaikki menee vituiks. Joten nyt itkusena menkkamonsterina mä voisin taas vähän kirjottaa mitä mulle kuuluu, jos jotakuta ihan niinku oikeesti kiinnostaa.

Mulle kuuluu oikeesti ihan hyvää. Eikä vaan ihan hyvää, vaan oikeesti niinku hyvää. Vaik matka siihen on ollu pitkä ja kivinen. Siihen on kuulunu käyntejä päivystyksessä ja lääkärissä, monia unettomia öitä, itkupuheluita äitille ja vanhojen asioitten vääntämistä ja kääntämistä. Ja lopputulos on se, et vaikka mua pelottaakin, et otan taas takapakkia ja samalla pilaan oman elämäni, mä voin ihan hyvin ja musta tuntuu, et oon vihdoin löytäny paikkani maailmassa. Ja vaikka tänään jouduinki taas turvautumaan äitin terapiapalveluun, ne hetket harvenee ja lyhenee koko ajan. En enää ylianalysoi tai ylireagoi enää ihan niin paljon, vaikka tällasiakin hetkiä tulee, koska mun elämään on muodossa tai toisessa mahtunu niin monta monella tavalla sairasta ihmissuhdetta. Mut tulin siihen tulokseen, et kaikki on tuomittu mokaamaan jollain tavalla, omalla tavallaan, ja siitäkin suosta aina noustaan. Tavalla tai toisella. Ja nyt oon hämmentävästi onnistunu sukeltaa enemmän pintaan ku pitkään aikaan.

Mun rankka työura iltapäiväkerhossa päätty joku puoltoista kuukautta sitten vähän niinku vahingossa, ja oonki viettäny paljon aikaa Stadin ammattiopiston Merihaan toimipisteen ompelukoneitten ääressä, erittäin ihanien uusien tuttavuuksien ympäröimänä. Vaikka ei joka päivä tietty oo yhtä Ruususen unelmaa, mulla on siellä jo nyt mahtava tukiverkko, joka millon heittää röökin, millon tuo terapiateetä just sillä otollisimmalla hetkellä, ku ei se helma nyt kolmannellakaan ompelukerralla menny niinku piti. Ja mä oon myös saanu olla tarjoomassa teetä ja kuuntelemassa, ja se on oikeesti aika mahtavaa. Ja aika mahtavaa on myös se, et oon saanu joka aamu meikata ja pukeutua ihan niin säädyttömästi ku haluun, eikä tuu mitään noottia keltään. No ok, kyl jotkut kattoo mua välil vähän hassusti, mut turkoosissa tukassa mä kerkesin kyl tottuu siihen jo.

Oon kerinny myös tottuu ajatukseen, et Tinderistä voi saada muutaki ku ruotsin opetusta tai just sitä itteään. Tai random jatkoja. Ja ruokalan tätiki tänään lahjotti mulle teetä omista varastoistaan, ku koululta oli loppunu kaikki hyvät!

Et hyvin menee, mut menköön. Moni frendi on sanonukki, et oli jo aikaki, nyt saat kato ne kärsityt vuodet takasin, ja haluisin kauheesti uskoo siihen.

Yhtä onnellista ja aurinkoista kevättä teille rakkahat!

Jonspa

P.S. Jos joku tietää mistä voisin saada täydellisen lappuhaalarin, HMU. Aion omistaa loppuelämäni sille, et näytän Adore Delanolle siin 90's rap-jaksossa.

Junat ja naiset ovat luotuja kulkemaan

Tänä vuonna julkisiin kulkuvälineisiin juoksemisesta on taas tullu paha tapa. Vaikka yleensä oon aina ajoissa ja menetänki välillä uskoni ihmiskuntaan, ku istun steissillä puol tuntii ja saan "sori myöhästyin taas junasta" viestejä ja istun vielä toiset puol tuntii. 

Mut ehkä tässä sängyssä maatessa ultimaattisen siivoussession jälkeen vois kattoo vähän viime vuotta. Vuoden vikat viikot meni aika pitkälti Joensuussa, josta halusin niiiiin kovasti pois siellä asuessani. Kuitenki ku mä keskellä yötä ajelin autolla Yliopistonkatuu (samaa katuu, jota keväällä poljin pyörällä aurinkoisena aamuna kohti terveyskeskusta, koska oli pakko hakee saikkutodistus, ku olin jo toista viikkoo poissa koulusta, koska sain niin rajuja paniikkikohtauksia, et en pystyny muuhun toimintaan, ku suunnittelemaan mun ja vaihtelevien julkisuudenhenkilöiden häitä ja kavereitten häämekkoja), mä tajusin miten paljon aika siellä on antanu ja miten ihana paikka se onkaan ja miten paljon ihania ihmisiä siellä on, vaikka sitäkään en osaa koskaan näyttää tai kertoo, koska oon a. tosi huono pitää yhteyttä ja b. tosi luottamusongelmainen, enkä usko, et muut vastaa mun fiiliksiin. Siis ihan kaveripohjaltakin. Tänä vuonna mä ajattelinkin rohkaistua ja yrittää olla silleen syvemmällä tasolla sosiaalinen.

Viime vuosi toi tullessaan myös monta uutta kotia, joista kaikki on tuntunu tietyllä tapaa kodeilta, mut nyt ku mul on oma ovi ja kämppis, joka jaksaa katella mua synttärikunnossa selvinpäin, ni en oikeesti haluu enää muuttaa.

Niin ja siis synttärikunto... Mun 21-v synttärit meni enemmän tai vähemmän vituiks aluks, mut Alkon kautta mukaan tarttu vähän liian monta viinipulloo ja sen lisäks, et oon suorilta jaloilta lentäny Maman tangolta selälleen lattialle ja juossu sit täysii pakoon, ettei mua heitetä ulos baarista, muistikuvat onki aika rajalliset. Ilmeisesti joku on tarjonnu mulle Tequilaa, ku meinasin oksentaa seuraavana päivänä mummon ja ukin 50v hääjuhlissa, ku serkku sano "suola". (Kiitän sitä kuka ikinä tunnustaakin ja kaikkia muita, jotka minulle synttärijuomia tarjoilivat!) Ja mun synttäreilläkin pyörin niin random porukassa ettei mitään rajaa, mut oli maailman hauskinta! Kiitos kaikille siitä ja anteeks, että olin ihan hirvee ämmä.

Muutenki tänä vuonna mun kaveripiiri on muuttunu aika paljon, ja sain vihdoin rohkeutta heivata elämästäni ihmisen, joka aiheutti mulle suurta ahdistusta. Vaikka itsekkään en ole osaton siihen, että kaikki meni vituiks.

Eli muutoksen tuulet on puhaltanu läpi vuoden, ja mä toivonki, et tuleva vuosi tois tullessaan jotain pysyvää ja tasasta. Ja rohkeutta tehä asioita, mitä haluaisin. Koska vaikka oonki menny tosi paljon eteenpäin itteni kanssa, oon edelleen hirveen epävarma.

Peace and love vuoteen 2016!

Jonspa

P.S. Onpa turha postaus edelliseen verrattuna. Noh, ehkä mä kohta keksin taas jonku tärkeen aiheen mistä avautua.

Rakkautta vain

Tänään mä ajoin metrolinjan päästä päähän. Sain palohaavoja liikkasalin lattiasta ja kelasin paljon asiaa, joka on laittanu mut sekasin aika pitkäks aikaa. Nimittäin uskovaisuutta ja homoliittoja. Ja niiden yhteyttä. Mä onneks kerkesin jo konsultoida äitiä aiheesta ja se sano, et en mä ehkä joudukkaan helvettiin. 

No mutta. Yleinen käsityshän on, että uskovaiset ihmiset vastustaa homoliittoja. Ja siltä se mustaki tuntu mun radikaaleimpina Jeesushippi-vuosina. Eikä se tuntunu hyvältä sillonkaan. Varsinki ku homous sekotettiin muihinkin asioihin, joihin se ei millään lailla liity. Esim politiikkaan. Mä oon oikeesti kuullut yhden ystäväni suusta, että "en mä nyt Pekka Haavistoa voi äänestää, ku se on sellanen homo". En sit tiiä natsasko sen poliittiset näkemykset, mut toi perustelu kerto mulle ihan tarpeeks. Ja just tollasten kommenttien takia mulle tuli ihan jäätäviä komplekseja ku mä ihastuin ekaa kertaa tyttöön. Mä en tienny miten päin olla, koska mun päähän oltiin paukutettu, et se on väärin. Et se on niin väärin. Ja millä perusteella? Sillä perusteella, et Raamatussa sanotaan niin. 

Noh, ensinnäkin, Raamatussa sanotaan myös, että sun pitää peittää pääs ku rukoilet (1 Kor. 11:4. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5. Sen sijaan jos nainen on avopäin, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.) ja ku sul on menkat sä oot epäpuhdas ja saastutat myös kaikki kehen kosket (3. Moos. 15:19 Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsämän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka.) No toki on uus testamentti, liiton uudistuminen ja sielläkin sitä ei homoja paskaa (1. Tim. 1:9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vasten tervettä oppia.), mut musta tärkein pointti koko Raamatussa on lähimmäisen rakkaus. Ja se, et älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Joka muuten löytyy sieltä uudesta testamentista (Matt 7:1 Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. 3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? 4 Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? 5 Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.). Ja muutenki, voin sanoo, et kyseisessä kirjassa mainitaan se rakkaus monta kymmentä kertaa enemmän ku homous. 

Ja toiseks. Kuka voi oikeesti väittää, et Raamattu on puhdasta Jumalan sanaa? Ihminenhän sen on kirjottanu! Oikeestaan aika monta ihmistä. Tosi monta eri ihmistä, jotka on eläny täysin eri ajassa ja täysin eri kulttuurissa ku me. Ne ei oo tienny, et homous ei oo sairaus, sitä "aiheuttaa" esimerkiks yks kromosomi. Et ei se seksuaalinen suuntautuminen oo tahdonvoimalla muutettavissa. Believe me, I've tried. Ja lisäks, jos te saarnaatte seurakunnissa siitä, että koetelkaa kaikki mikä tulee Jumalalta (eli käytännössä pälkähtää sun tai jonkun muun päähän) ni eikö sitä Raamattuaki pitäis vähän koetella? Niinku kelata vähän maalaisjärjellä ja sijottaa se kirja tän päivän kulttuuriin.

Sit viel kolmanneks. Jos Jumala on luonu meijät kaikki täydelliseks (Ps. 139:13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. 14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen) miksi se olis antanut niin monelle ihmiselle jotain mitä sen pitäis muuttaa? Ja aiemmin kävin jo läpi mun mielipiteen siitä, et homous ei oo synti, se ei oo jotain minkä sä voit vaan lopettaa ku oot vähän "Jeesuksen nimessä parannu". Eli jos me kaikki ollaan täydellisiä Luojan luotuja, niinku seurakunnissa saarnataan, MIKSI niin monesta täydellisestä Luojan luodusta yritetään seurakunnissa karsia jostain, joka on niille täysin luonnollista. Niihin punottu jo niiden äidin kohdussa. MIKSI niin monia nuoria ja vanhoja saadaan ihan järjettömän ahdistuksen valtaan noin mitättömistä syistä, varsinki ku olis kaikkee paljon tärkeempääki mihin keskittyä. 

Kuten aikasemmin jo sanoin, kaikki uskovaiset ei onneks oo tätä mieltä (ei ees kaikki pastorit), ja seurakunnat kaikesta huolimatta on ollu mulle jossain vaiheessa tosi iso voimavara. Tää yks yksittäinen asia vaan on aiheuttanu mulle ihan järjetöntä ahistusta, ja mä tiedän, et sitä se tekee myös monelle muulle just nyt. Et keskitytäänkö nyt vaan siihen toistemme hyväksymiseen ja rakastamiseen ok? Koska sitä tää maailma tarvii enemmän ku mitään muuta.

Peace out, Jonspa

Päivällä esitän normaalii, kuin muka oisin elämässä kii

Oon maannu koko päivän sängyssä ja samaan aikaan pelannu paskoja kännykkäpelejä ja kattonu OC:n täydellisiä naisia. Varmaan siks, et viime aikoina mua on ahistanu kontakti kaikkeen elolliseen ihan hirveesti. Siihen pisteeseen asti, et herään keskellä yötä nostamaan kissan pois sängystä, ku se tulee mun henkilökohtaselle reviirille, ja vaan kävelen pois, jos joku tuntematon tulee mulle juttelemaan. Mä oon laiminlyöny suunnilleen kaikkia mun sosiaalisia suhteita, koska puhuminen tuntuu hirmu työläältä, enkä jaksa keskittyy siihen mitä mun kysymyksiin vastataan.

Oon kulkenu pää ihan pilvissä ja pakoillu todellisuutta siihen malliin, et välil en tiiä onks joku juttu oikeesti tapahtunu vai oonko vaan keksiny sen. Tai sit nähny unta. Monesti myös löydän itteni ratikasta ja mietin missä vaiheessa mä oon noussu siihen. Onneks kohta alkaa syysloma, joka on pidempi ku ees aattelin.

Vaik kaikki onki tuntunu jotenki hirmu vaikeelta, mul on ollu pelottavan paljon hyviä päiviä. Et sillon ku mä astun ulos mun henkilökohtasesta kuplasta, mä oon oikeesti välillä nauranu ja hymyillykki. Ja viel ihan aidosti. Ykski päivä kello puol kaheksan mulle soitettiin, et hei, pääsisitkö eka luokkaan sijaiseks, ku kukaan muu ei pääse ja suostuin. No istuin siinä sängyllä ja mul melkeen tuli itku, ku en vaan jaksanu ja sit samoin tein puhelin soi uudestaan, et hei, ei tarviikkaan tulla, yks tyyppi soittiki takasin, ni se pääsee nopeemmin paikalle, et nyt voit relaa. Pääsin sit viel pariks tunniks nukkumaan ja niitten parin tunnin aikana taisin löytää taivaan ja Jumalan ja mun uskon niihi uudestaan. Samana päivänä löysin myös kirpparilta The Crashin Melodraman, jota oon metsästäny noin sata vuotta, et sekään ei haitannu yhtään. Vaikka se verestikin vähän rankkoja muistoja rankoista ajoista, joita käytiin läpi yhden ystäväni kanssa kuunnellen sitä levyä.

Nii ja eilenki oli tosi kiva päivä, vaik olinki ihan varma, et olin jo kuluttanu koko viikon energian ja sanavaraston. Et kiitos virkistyspäivät, jotka ei kyl tän päivän perusteella virkistäny mua yhtään.

Et niinku mun elämä tiivistettynä, jos jotakuta vielä kiinnostaa: Käyn töissä, enkä tiiä mistään mitään. Kyl mä kohta taas skarppaan.

Jonspa

Tidididdidiiiii I'm lovin' it

Ostin tänään mun viimeseks ateriaks mäkkisafkaa, ku oon aika varma, et kuolen huomenna, vaik äiti tuleeki mun mukaan, ku musta otetaan verta jäätävällä neulalla. 

Mäkkäri on muutenki pelastanu mun elämän semi usein. Esim sillon ku kaadoin vahigossa puol litraa Coca-Colaa mun pikkuveljen päälle (don't even ask) ja maailman aurinkoisin myyjä toi mulle uuden juoman ja ilmotti samalla, et ei mitään hätää, me siivotaan toi kohta. Tai sillon ku olin varmaan puol tuntii puhunu mulkun hätäkeskusihmisen kanssa, ku joku ihminen oli tajuttomana maassa, ja menin vuodattamaan sydäntäni Mäkkärin kassalle ja se myyjä oli maailman eniten kiva ja anto mulle ilmasen dipin ja lasin ja toi pöytään vaik oli yö ja kaikkee. Et ei se #365pelastettuapäivää ihan palturia oo. Terveisin iltapäiväkerhotäti, joka moralisoi lapsia kaiket päivät siitä, et ne sanoo paska. 

Et joo semmosta. Jos satun huomenna kuolemaan, ni oli hauska tuntee. Ja jos joku sit viittii ottaa yhteyttä johonki meedioon, et voi kertoo mulle Game of Thronesin kaikki juonen käänteet tonne maailmojen tuonne puolen, ku joudun lopettaa tän kirjoihin uppoutumisen just, ku oon oppinu sen taidon uudestaan.

Jonspa

P.S. Myös Pocket Shop pelastaa elämiä, tai ainaki se superkiva myyjä, jonka kanssa meil selkeesti oli yhteys, vaik meijän kommunikointia kesti ehkä noin 20 sekuntia. Se myös hymyili mulle, ku oli ollu ihan kamala päivä. Seki oli ihan jees.

Aamulla on outo olo, lyhyt matka kotiin

"Hei 12 minuutin pääst alkaa Neljät häät Amerikassa Livilt, voidaaks kattoo?"

Näin alko mun viime sunnuntai. Enpä siitä ois osannu arvata miten se loppuu. Tai no oikeestaan se ei ees loppunu missään vaiheessa, päivä vaan vaihtu, mut kaikelta yolottamiselta en ees kerinny huomata sitä. 

Ku kello seittämän aamulla istuin Mechelininkadulla, kerrostalon katolla ja katoin mun kotia, missä mun ois pitäny olla nukkumassa, olin kyl aika onnellinen, et oon oikeesti taas täällä. Koska vaik tääl on helppoo sekoilla, tääl tapahtuu myös kaikkee muuta! Vaikka ei mua sinänsä haittaa puhuu Bäkkärin poken kaa politiikasta puol neljältä aamulla (ja odottaa kauhulla mitä tapahtuu ku kaveri saa päähänsä, et nyt se parittaa mut sille kuumalle baarimikolle, ku ensin ollaan tehty näyttävä sisääntulo Jopolla, jossa saatto tai saatto olla olematta kolme ihmistä samaan aikaan kyydissä) ja fanityttöillä vähän Olavin bändille (jolla btw oli varmaan paras keikka ikinä Kansallisteatterilla ja mun pää on ihan pyörällä sen takia edelleen), on ihan kiva elää kultturellia elämää ja käydä kattomassa vaikka muotinäytöstä sillon tällön. (Näin välihuomautuksena, Monokini 2.0 on varmaan koskettavimpia tapahtumia pitkään aikaan ja myös taiteellisesta näkökulmasta aivan loistava!) 

Nyt kuitenki matkaan töihin leikkimään vastuullista aikuista, termarissa Cokista jäillä ja sitruunalla ja jään arvailemaan mihinköhän sitä ens viikonloppuna päätyy jatkoille.

Peace,

Jonspa

P.S. Pahoittelen sekavuutta, se on ainoo mihin kykenen.