Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Pitäis ehkä flippaa vähän vähemmän kaikesta turhasta ni ees joku ottais mut tosissaan kun on tosi kyseessä. Ku oikeesti tarkotan sitä etten tarvii enää yhtään paskaa läppää tai vittuilua. Ees kaikella rakkaudella. Ku vesilasi kaataa samalla koko maailman, nää pienet piirit (ja vaan yks vitun leffateatteri!!) ei  tunnukkaan riittävältä turvaverkolta. Varsinki ku ite joutuu olee osa turvaverkkoo, omaansa ja toisten. 

Kai mun ois pitäny tajuta, ettei se ongelmien pakeneminen ja uus alku ihan niin helposti käy. Vaikka mun pitäis olla kiitollinen ja onnellinen mun osasta, ku oon saanu syntyy näinki paljon kultalusikka suussa, en osaa nauttia siitä. Mä en osaa nauttia kauniista syksystä tai mistään, enkä osaa myöntää sitä, koska kerranki elämässäni sain sen mitä halusin, eikä se ookkaan yhtään sitä mitä mä kuvittelin. Ei kai mikään ikinä oo. Vaikka kaikki siis oikeesti on ihan hyvin, se ei vaan tunnu siltä aina hetkittäin.

Oon kohta varmaan blondi, koska nää kriisit aina enteilee jotain radikaalia tukkamuutosta varsinki jos kuuntelee biisejä, jotka kuvaa sun fiiliksiä. Mut niissä on blondi. Kaikki menestyjät vaan on blondeja, mut ei lähetä nyt sille tielle.

Syksy on melankolian aikaa, ehkä tää ensilumen (ainiin sehän tuli ja meniki jo) kanssa menee ohi.

Peace.

Jonspa