Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Pitäis ehkä flippaa vähän vähemmän kaikesta turhasta ni ees joku ottais mut tosissaan kun on tosi kyseessä. Ku oikeesti tarkotan sitä etten tarvii enää yhtään paskaa läppää tai vittuilua. Ees kaikella rakkaudella. Ku vesilasi kaataa samalla koko maailman, nää pienet piirit (ja vaan yks vitun leffateatteri!!) ei  tunnukkaan riittävältä turvaverkolta. Varsinki ku ite joutuu olee osa turvaverkkoo, omaansa ja toisten. 

Kai mun ois pitäny tajuta, ettei se ongelmien pakeneminen ja uus alku ihan niin helposti käy. Vaikka mun pitäis olla kiitollinen ja onnellinen mun osasta, ku oon saanu syntyy näinki paljon kultalusikka suussa, en osaa nauttia siitä. Mä en osaa nauttia kauniista syksystä tai mistään, enkä osaa myöntää sitä, koska kerranki elämässäni sain sen mitä halusin, eikä se ookkaan yhtään sitä mitä mä kuvittelin. Ei kai mikään ikinä oo. Vaikka kaikki siis oikeesti on ihan hyvin, se ei vaan tunnu siltä aina hetkittäin.

Oon kohta varmaan blondi, koska nää kriisit aina enteilee jotain radikaalia tukkamuutosta varsinki jos kuuntelee biisejä, jotka kuvaa sun fiiliksiä. Mut niissä on blondi. Kaikki menestyjät vaan on blondeja, mut ei lähetä nyt sille tielle.

Syksy on melankolian aikaa, ehkä tää ensilumen (ainiin sehän tuli ja meniki jo) kanssa menee ohi.

Peace.

Jonspa

Sadness is a blessing

Päivän saavutukset: oon maannu melkeen 18 tuntia putkeen sängyssä (okei nousin hakemaan karkkipurkin yöpöydältä, joka ei enää oikeestaan palvele siinä tarkotuksessa) ja kattonu melkeen koko ekan kauden HIMYM:ä. Okei no iski muhun joku väliaikanen mielenhäiriö ja heitin pikkusiskon Tiksii ja siivosin sen verran, et täällä näkyy lattia! Onneks oon liittyny pipokastiin, viimeks keskiviikkona pesty tukka oli helppo piilottaa ja myös tällasena päivänä on mahollista näyttää ihan siedettävältä.

Vaikka tällä hetkellä mikään ei näytäkkään siedettävältä, paitsi ehkä toi äitin vanha kasaripaita, jota myös Rillon tarjoilijat on kehunu. Melankolia-soittolista soi, enkä nää taas mitään positiivista missään, vaikka rakastanki mun tyttöjä ja syvällisiä keskusteluja ja ulkona kuivuvia pyykkejä. Nii ja mäkkiruokaa, jota viimesillä rahoilla ATM:n drive-inistä hain.

Noh, ehkä parin viikon ja parin itkupotkuraivarin jälkeen tää alkaa taas hellittää. Ehkä sit parannun näistä mielenhäiriöstä ja keksin mitä haluun tehä elämälläni. Ehkä joku tulee ja pistää mut kasaan, koska ilmeisesti ite en tästä palapelistä saa rakennettua mitään järkevää kokonaisuutta. Ehkä tai sit ei. 

Pitäis kai mennä nukkumaan.

Jonspa