Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Viime aikoina elämä on potkinu sen verran, et (Hare Krishna -messuista huolimatta) on pitäny pitää monen tunnin kriisipalavereja (ja salaisia mäkkäripiknikkejä) eräässä tuntemattomassa sijainnissa. Tai sit Raumalla. Vaikka kaikki onki ihan sekavaa, ni on ihan kiva, et ei tarttee olla psyko ihan yksin. Rentouttaa kauheesti, ku on joku pitämässä kädestä ja laulamassa sulle Ultra brata, ku et ehkä ees muista miks kriiseilit (ja itkit hysteerisesti Helsingin keskustassa). Tai jos kännissäki joku kysyy, et onks mul kaikki hyvin. No joo. Tai ei. En mä tiiä. Mut hei, lisää väriä tukkaan ja kohti uusia hengitysvaikeuksia.

    

Jonspa