"Mä en tahdo syödä muumilautaselta."

Tiiättekö ku on niitä päiviä, ku saatte hirveesti aikaan, vaik ei mistään tuu mitään? Ja sit on sellasii päivii, et tuutte kotiin, meette sänkyyn, päätätte ettette nouse siitä ikinä enää. Sit pyörrätte päätöksenne (niinku kaikessa aina yleensäkki) ja nousette, pyörrytte, nousette uudestaan. Katotte kelloo, tajuutte, että ruokaa on nähty viimeks varmaan eilen, syötte jotain, meette takasin sänkyyn ja ootte niin saatanan poikki tosta urheilusuorituksesta, ettette jaksa ees ottaa rintsikoita pois. Vaikka ette tehny oikeestaan mitään mitä piti. 

Mut onneks on kavereita, jotka tuo mulle yllärisiidereitä ja kertoo hulvattomia yksityiskohtia reissuistaan tiettyihin kaupunkeihin, joihin kenenkään ei koskaan pidä mennä. Tai jotka raahautuu rapusta toiseen juomaan teetä ja kuuntelemaan mun ultimaattista valitusta. Ja kavereita, jotka raahautuu samasta rapusta juomaan teetä ja tuomaan mulle ruokaa, jonka ehkä joskus saan vielä syötyyki. 

Tässä me vielä näytetään elämälle keskisormee, koska hei. Ihan oikeesti. Jos pikkuhiljaa asiat alkais yks kerrallaan purkautua ilman, et miljoona muuta asiaa romahtaa niskaan, ni saattaisin olla ihan tyytyväinen. Vaikka okei ei mulla kai olis mitään valittamista, mut jatkuvien painajaisten takia, jotka ei lopu ees ku mä herään, en aina jaksa kattoa elämää niin. 

No mut ainaki mä sain ne rintsikat pois, kai seki lasketaan saavutukseks.

Peace ja kaikkee muuta ku rakkautta,

Jonspa

P.S.