"On vaikee olla pyhimys."

Viime päivinä oon tehny luvattoman paljon asioita, mitä mun ei pitäis tehä. Niinku esim ajatellu. Siis siihen pisteeseen ettei henki kulje. Ja polttanu vitusti röökii. Mut siin on oma viehätyksensä. Ja rauhotuksensa. Ja sitä ei lasketa, ku se maistuu mustaherukalta. Siis mun oma rööki. Jota ostin ite ekaa kertaa ties miten pitkään aikaan. (Anteeks äiti.)

Viime päivinä oon myös tästä kamalasta olosta huolimatta hymyilly aika paljon, ainaki yrittäny. Nauttinu vähän liikaa. Soittanu skittaa puistossa lemppari-ihmisten kanssa ja koittanu sängyn pohjalla kasailla mun sielun riekaleita jostain kaikkien näitten saippuakuplien ja torjutun tulevaisuuden ja väistämättömien umpikujien seasta.

Mut nyt auringonpaiste on taas vaihtunu lumisateeseen ja mietin mun krokotiilin kainalossa, et mitähän sitä tekis, et sais joskus ees vähän skarpattua. Tai ehkä mä vaan tyydyn keräilemään mun elämän palasia ja kokoilemaan niitä niitten avustuksella, jotka edelleen mua jaksaa kuunnella. Ja bailamaan liian rajusti huomenna(kin) Kerubissa, ku yks niistä mun tulevista aviomiehistä tulee vähintäänkin pelastamaan maailman. Tai jotain.

Kiitos ja anteeksi.

Jonspa