On niin helppoo olla onnellinen

Tää oli onnistunu Helsinki-invaasio. Tuskatytyi ja tulevan aviomiehen kanssa bailaamista Tavastian lavalla. P.S. 16 päivää ni en oo enää teini. Mut oon silti nuori ja kaunis. Ja blondi.

#auttakaa

Nyt jatkan pikkusiskon sängyn vallotusta ja hymyilemistä, koska hetkittäin on helppo hengittää. Kiitos beibit ootte parhaita!!

Neidit, ei ne syö eikä unta saa

Yks sana.

Tytöt.

Niin vaikeita ja perseestä, mut silti niin elintärkeitä. Ne puhuu paskaa mun kanssa ja ne paijaa, ku joku mulkku on taas ihan mulkku. Tai jos elämä on ihan mulkku. Niinku nyt. Ne puhaltaa mun kanssa saippuakuplia ja tuo mulle jotain hyvää. Tai tois, jos ne löytäis kaupan. Ne juo viinii ja bailaa silleen, et ilmeisesti kaikki muut tietää mitä tapahtu paitsi me. Ne ei ota katsekontaktia. Ne tekee aivan järjettömän typeriä reissuja ja potee mun kanssa morkkista. Ne kuuntelee ja ku ne saa tarpeekseen, ne potkii perseelle, et teen asioille jotain. Siks päätin tehä jotain ja lintsata vaihteeks Helsingissä. Ne spekuttaa, stalkkaa ja hehkuttaa. Muuallaki ku Hehkussa. Ne lähtee mun kanssa Hehkuun. Ne antaa mulle tukee. Myös WhatsApp tukee. Pitäiski ehkä palata tähän maailmaan ja lukee ne 106 lukematonta WhatsApp viestiä, ettei ne unoha mua. Koska joskus ne unohtaa mut. Mut silti ku me tavataan taas, se on ihan parasta. Ja se muistetaan. 

Kiitos kaikki tytöt (ja pojatki) kaikesta tuesta ja kaikesta perseilyn kestämisestä ja yöpaikoista ja kaikesta. Ehkä mä joskus oon taas sen verran elossa, et pystyn tekemään sen kaiken myös teille.

Jonspa

Sädekehäni on huonosti kii

 Kun mielentila on koko päivän muun muassa tämä tai paska, ni ei jumalauta. Kuutioitten hakkaaminen erinäisillä aseilla (tunnistin niistä vaan ruoskan) ei varmasti auta yhtään. Eikä se, et katosta tippuu vettä, eikä sähköjä oo olemassa. Eikä se, et oon taas mustelmilla todella tuntemattomasta syystä. Juuh elikkäs.

So I've got a question, do you wanna have a slumber party in my basement?

 Peace out.

P.S. Anteeksi Porkka en voinut vastustaa videokiusausta.

"Kyllä teidät muistetaan!"

Tää ei oo nyt yhtään hyvä... Jos pääsee baariin ilman papereita ni jotain on pielessä. Varsinki, jos baarin kanta-asiakkaat vuodesta liian kauan sitten ei melkeen pääse sisään. Mut vielä enemmän pielessä jotain on sitten, ku poke tulee varta vasten pöytään moikkaamaan. "Kahestaanko työ niitä tupareita viettelette?" Ai mitä tupareita? Syytän tästä Koskikatu 31 (aka Salkkaritalon) naapureita, jotka soittelee ovikelloo trubaduurien ja sen jälkeen suihkujen toivossa. Ja tietysti bissepalkalla. Ei hyvä. 

Siks mä saatoin päättää, et eilinen Kerubi on selvä Kerubi. Se oli ja se oli ehkä vähän huono idea. Kun kavereitten kännimayhem ja eiliset puolitutut (+ vähän vähemmän puolitutut) ja edellisviikkoset puolitutut ja kaupan kassat ja poliisit ja ikuisuuskuumistelut ja kaikki mitä oot tehny eilen ja edellisviikolla ja viime vuonna hyppää niskaan about noin samaan aikaan, ni mielenterveys saattaa olla hyvin pitkälti vaakalaudalla.

Mut ei se mitään, koska aamulla on kiva herätä vaihteeks silleen, et on hyvä olo. Ja silleen, et on saanu nukuttuu. Tänään jos vaikka vähän siivois. Tai luovuttais heti ja kattois telkkarii, jonka vihdoin oon saanu toimimaan.

Peace and sobriety!

Jonspa

PS. Sinä dj joka olit Kerubissa viime perjantaina, oot ihan paras oo siellä aina ja soita yhtä random musaa!

Tällaista on ehkä olla nuori

Mun insipiraatio on hävinny unettomiin öihin ja sen tilalle on ilmaantunu Drama Queen Jonna, jonka toivon jo jääneen jonnekki sinne yläaste- ja lukiovuosiin. Päätin myös tehä jotain radikaalia (kheh en kerro mitä), koska naistenlehti käski, ja laittaa Sannia siivousmusaks. Siis Sannia. Minä. Ei. Ja siis se, et siivosin. Eikä se ees ollu kotona. Koska siinä vaiheessa olin käyny kotona viimeks ehkä neljä päivää sitten. Sit löysin polvesta jäätävän mustelman. Tai oikeestaan mun polvi on yks jäätävä mustelma. Enkä tiiä miks. En tiiä nykyään mistään mitään. En tiiä miks nään niin outoi unii silloin harvoin, ku nukun, tai saan näit jäätäviä pakkomielteitä ihmisistä, joita en oo koskaan ees tavannu. Enkä jaksa lukee. Mä aina jaksan lukee. Mut en nyt, en ees Potterii.

Alkaaks joku muu jo epäillä mun mielenterveyttä? Koska mä alan. Myös siks, et oon tunnustanu mun Directioneriuteni julkisesti ja (jep ihan oikeesti) lähteny ovet paukkuen menee, ku mua ei tuettu. Bitch don't kill my vibe. Muutenki oon sitä mieltä, et ihmisten pitäis tukee toisiaan enemmän. Ja ihmisten pitäis saada pukeutuu miten haluu, näyttää miltä haluu (tai täytyy) ja kuunnella mitä haluu ilman, et kenelläkään on siihen mitään sanomista. Spread the love, älkää olko Joensuu. Koska täällä ihmiset on vaan ehkä maailman ahdasmielisimpii ja puhuu toisistaan silleen, et itkettää. Tekis mieli vähän vaihtaa elämää tai ees vaikka kaupunkii tai vaikka alaa! Mut en oikeesti tiiä haluisinko sittenkään. Koska en tiiä mistään mitään.

Siinä vähän throwbackia ja mun veli-ikävää ja kesäikävää ja ikävää muuten vaan. Teksti on ihan yhtä sekavaa ku mun pääki. Onneks on ihmisiä, jotka muistuttaa, et ei tää sekavuustila kestä koko elämää ja, et tunnelin pääs on valoo, pitää vaa muista avata silmät. Vaik itsehän en siis muista enkä jaksa enkä oikeestaan ees tiiä miten se tehään, koska en tiiä mistään mitään.

Peace ja vittu rakkautta ihmiset!!

Jonspa

Kun pääsin katsomaan vapautuvaa ulappaa, muistin etten tahdo unohtaa

Mitä oon tehny viimeaikoina?

  Ikävöiny. Mä oon ikävöinu Taorminan hiekkarantoi, sitä aikaa ku noi balleriinat oli viel ehjät, karun kaunista Maltaa, rusketusta ja ihmisiä, joita en haluis enää ikävöidä. 

Oon ollu Helsingissä, joka ei tosiaan Joensuusta käsin näytä hassummalta. Varsinki, ku sitä kattoo lemppari-ihmisten ja kohtalotovereitten kanssa. Vaikka kai se ois näyttäny viel paremmalta, jos ois uskaltanu ottaa yhteyttä niihin puolituttuihin ja vähän vähemmän puolituttuihin. Noh maybe next time.

Mä oon viimeset pari viikkoo nähny ihan jäätäviä painajaisia.

Mä oon tullu kotiin (koikkalaisen kanssa hih!) ja tullu siihen tulokseen, et nostalgiamusa ja pyykin pesu (ja tän hallitun kaaoksen muuttaminen pelkästään hallituks) laittaa maailman oikeeseen perspektiiviin. Oon miettiny miten oon tehny ja sanonu niin typeriä asioita (pahoitteluni!) enkä ees niin pitkä aika sitten. Myönsin, et vika ehkä saattaa olla mussa, eikä vaan tossa asiassa. Söin myös suklaata, vaikka en tykkää siitä. 

Mun pää on ihan sekasin. Onneks voi kulkee pää pilvissä ja kirjottaa.

Jonspa

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Pitäis ehkä flippaa vähän vähemmän kaikesta turhasta ni ees joku ottais mut tosissaan kun on tosi kyseessä. Ku oikeesti tarkotan sitä etten tarvii enää yhtään paskaa läppää tai vittuilua. Ees kaikella rakkaudella. Ku vesilasi kaataa samalla koko maailman, nää pienet piirit (ja vaan yks vitun leffateatteri!!) ei  tunnukkaan riittävältä turvaverkolta. Varsinki ku ite joutuu olee osa turvaverkkoo, omaansa ja toisten. 

Kai mun ois pitäny tajuta, ettei se ongelmien pakeneminen ja uus alku ihan niin helposti käy. Vaikka mun pitäis olla kiitollinen ja onnellinen mun osasta, ku oon saanu syntyy näinki paljon kultalusikka suussa, en osaa nauttia siitä. Mä en osaa nauttia kauniista syksystä tai mistään, enkä osaa myöntää sitä, koska kerranki elämässäni sain sen mitä halusin, eikä se ookkaan yhtään sitä mitä mä kuvittelin. Ei kai mikään ikinä oo. Vaikka kaikki siis oikeesti on ihan hyvin, se ei vaan tunnu siltä aina hetkittäin.

Oon kohta varmaan blondi, koska nää kriisit aina enteilee jotain radikaalia tukkamuutosta varsinki jos kuuntelee biisejä, jotka kuvaa sun fiiliksiä. Mut niissä on blondi. Kaikki menestyjät vaan on blondeja, mut ei lähetä nyt sille tielle.

Syksy on melankolian aikaa, ehkä tää ensilumen (ainiin sehän tuli ja meniki jo) kanssa menee ohi.

Peace.

Jonspa

Eilen oli ehkä hauskaa

Krapulantappokävelyitä, tyttöjä ja paskaprojekteja. Vähän Star Warsii ja kirjoja. Kriisejä kriisien perään ja Kerubi. Joka ei petä. Niin random, niin parasta ja niin hämmentävää. Niin Pupsi.

Nyt vähä vuokraemon voileipäkakkuu ja Pacific Rim. Night night!

Jonspa

Juokse mies juokse!

Tulin eilen Helsinkiin käymään kotona. Ekana, ku astuin ovesta sisään, romahin lattialle itkemään ja sit nauramaan, koska mun liila color mask oli jääny autoon. 

Eilinen meni vähän samoissa meisingeissä. Nyt onneks makaan sängyssä Krokon kainalossa legginsit (joista en oo viel päättäny et onks ne ihan ultimaattisen hienot vai rumahienot) jalassa ja kaikki mitä tässä välissä on tapahtunu on jotain todella hämmentävää. Sitä krapulahysterian määrää! En jaksa enää nauraa. Mitä tässä välissä on sit tapahtunu? No tässä välissä on tapahtunu muun muassa:

DIY Fest, kuuma aurinko ja kuumat skeittarit (ja vähä vähemmän skeittarit)

Suljettu CyberShop ja kuumottavat Kamppimestat

Metro

Alpparin ja Kiasman kusisen sillan alusen jäätävän känniset teinit

Syysmyrskyssä Helsingin mukulakivillä korkokengissä bussiin juokseminen

Hologrammikisut (!!!!)

TYTÖT

Sellanen viikonloppu, jos huomenna ois vaikka kotonakin. Jou.

Jonspa

Jos elämä ois helppoo....

Reilut kaks viikkoo Joensuu elämää ja piti nostaa keskarit ilmaan. 

Vaikka täällä menkkakivutki tuntuu paremmilta ni kyllä se vituttaa löytää ittensä tekemästä taas jotain mikä ei vittuukaan kiinnosta. Joojoo tottakai se on siistii ja kaikesta on hyötyy CV:ssä ja oon etuoikeutettu ja blaa blaa mut ei paljoo kiinnosta, ku pitää koulussa paeta vessaan kiroilemaan, ettei retkahtais röökiin (en retkahtanu) tai pillahtais itkuun ku ilmeisesti joku toinen on taas sen verran kiinnostavampi, et mun saatanaakin kaameempi päivä ignoorataan täysin (en kommentoi lopputulosta). 

Ihanpa sama, tää lähtee huomiohuoraamaan Stadiin. Tai no vasta huomenna, mut kuitenki.

Hyvää illan jatkoa kaikille.

Jonspa.

P.s. Oikeestihan oon edelleen ihan rakastunu Joensuuhun ja elämä täällä random kellarissa maistuu paremmalle ku Pipsan lasagne. Vaikkakin kannattais ehkä ajatella ennen ku tekee, ni ei tartteis välttämät hyppää jokeen ja saattais säästää vaikka tukkaansa, joka eka otti blondia (jep, ei enää ikinä) ja sen jälkeen liilaa. Kahesti. 

Hei hei, Helsinki!

(Huom! Seuraavassa tekstissä tulen kuulostamaan katkeralta ja siltä, että mun elämä kokonaisuudessaan on ollu ihan paskaa, vaikka se kuitenki on kaukana totuudesta. Totuus kuitenkin on se, et vaikka oonki ollu hetkittäin ihan onnellinen ja sillon ku en oo ollu onnellinen, mulla on ollu ihmisiä auttamassa mua eteenpäin, mä oon usein toivonu, et heräisin vaikka kasiluokkalaisena ja saisin elää elämäni vähän järkevämmin. Kaikki täällä muistuttaa mua siitä ja siks en tuu kaipaa takasin. Kiitos oikeesti teille, jotka mun kanssa ootte ollu, teitä mä tuun kaipaamaan, vaikka oikeestaan ette mun elämästä mihinkään lähekkään.)

This is it. Mä pääsen täältä pois. VIHDOIN. Nyt voin taputtaa itteeni tyytyväisenä selkään, "selvisit siitä"! Voisin valehdella ja väittää, et mulla tulee ikävä tätä paikkaa ja mul tulee ikävä tätä kaikkee, mut en tee niin. Mul tulee ikävä sitä menneisyyttä, mitä mulla ei koskaan ollu ihan vaan itteni takia. Mul tulee ikävä niitä aamuja ku pikkusiskon kanssa istuttiin keskisormet pystyssä keittiössä ja kuunneltiin Pää Kiitä. Mulla varmasti tulee ikävä rahaa, mut en valita. Pääsen täältä vieraitten ihmisten keskeltä jonnekkin, jonne oon jännä kyllä tuntenu kuuluvani. Mä pääsen palaa juurille, joita mulla ei kunnolla koskaan ollukkaan. Mä pääsen bailaa Kerubiin ja mä pääsen tekemään sitä mitä oikeesti haluun tehä.

Mä en syytä ketään, korkeintaan itteeni. Mä en oo katkera, koska jos tähän yhtälöön lisättäis mielialalääkkeet (taas), tää matka ois ollu varmasti ihan hyvä, sellanen perus. Kaikki huiput ja aallonpohjat ois vaan karsiutunu kaikkeen keskinkertasuuteen, eikä mulla ois mitään kerrottavaa. Nyt mulla on. Ne huippuhetket, joihin palaaminen tuntuu välillä hirmu hyvältä (koska kyllä se elämä Helsingissäkin maistuu hetkittäin), ja ne hetket, joista selvisin, opin ja parannuin. Kaikki se minkä jätän nyt taakse on muokannu musta sen henkilön kuka mä oon tänään, enkä vaihtais sitä mihinkään. Tai no ehkä muutamaan aikamatkaan saattaisin... Kuitenki nyt oon tyytyväinen. Sotkut selvitettynä ja tukka saksittuna oon niin valmis avaa tän uuden luvun mun elämässä ja jättämään kaiken paskan ja vähemmän paskan taakseni!

Hei hei, Helsinki!

Peace.

Koko kesä festaroidaan

Paljon perheilyä ja luontomatkailua takana. Hannah Montana the movien soundtrack ja uudet festarit edessä, voisko mikään olla paremmin? Varmaan vois, mut turhien itkujen ja ahistusten jälkeen ei paljoo kiinnosta. Taskussa on vaan miljoonia muistoja, pusuja ja kesäkavereita, eikä aivan saatanan kuuma bussikaan saa mua paskalle tuulelle just nyt. Eikä se, et mistään ei oo mitään hajua. Ehkä kaikki järjestyy niinku tähänki asti on järjestyny. Randomisti. Mulla olis ihan hirveesti sanottavaa viimesestä kuukaudesta, mut en jaksa lörpötellä, lyhyesti sanon vaan, että kiitos kaikille oikeesti ja anteeks, aina en oo ihan parhaimmillani!

Jonspa

P.S. Älkää ikinä juoko alkoholia.

Yks eutanasia kiitos

Haluuks joku tulla harjaa mun hiukset? Tai siis rastat, jotka mun päähän on ilmaantunu viimesen parin viikon aikana. Meininki on siis ollu kova ja nyt siitä maksetaan kuumeella, tukkosella nenällä ja ultimaattisen pahalla ololla. Mut ei se mitään, koska (melkeen) ilmaset festarit, lempparitytyt, uudet tytyt, jatkot, juhannus (ilman housuja) ja tuleva aviomies! 

Cheers sille! Nyt poppamiehet ja Jumala pliiiiiiis tää flunssa pois ennen Ruissia!

Peace,

Jonspa

Päivällä leikin normaalii

Viime aikoina oon kuunnellu tosi paljon PMMP'tä. Ja Kuningasideaa. Niis on jotain rauhottavaa. Tai ei silleen rauhottavaa, mut se musa ei ahista mua. Vaik muistoi niistä on yks tai kaks. 

Onneks kaikki ei oo mustavalkosta. Ehkä Helsingissä onki jotain mitä tuun kaipaamaan. Jotkut Helsinki-kaverit, äiti, random törmäämiset ja tietty Johto café ja italian sodat yms. Yöbussit, ruttis ja Liberte. 

Mäki uskon kohtaloon. Kaiken on tarkotus käydä. Ehkä sillä sekunnilla ei just tajuu et miks, mut kyl se myöhemmin selkenee. Niinku Harry Pottereissa. Punkku. Siks mua ei nyt ahista. Tartteen vaan vähän muistutusta siitä välillä. Kaikki tapahtuu syystä. Kaikki järjestyy. Tuntu nyt miltä vaan.

Kiitos teille ketkä jaksatte mua myös heikkoina hetkinä. Tai siis aikoina. Koska ei ne vaan hetkee kestä. 

Siinä pari selfietä mun bff'en kanssa, joissa esitän normaalii niinku oisin elämässä kii.

Jonspa

P.S. Anteeks tää semi tajunnanvirta teksti, nyt en vaan kykene ajatteluun tai itsesensuuriin.(

Ollaanko tämä kesä näin?

Näin se menee. Enpä olis Green Dayn keikalla uskonu, et ne random tytöt siitä jonosta ois just ne, joitten kanssa muutaman vuoden päästä hengaan käytännössä joka viikonloppu ja otan rajatonta rusketusta. Oon siis taas pitäny pitkän viikonlopun ja kiertäny varakoteja (ja yhen oikeen) oikeen urakalla. Enkä voi sanoo, et kaiken sen flippaamisen ja rajattoman rusketuksen jälkeen oisin kauheen onnellinen siitä, että oon taas kotona.

Vois loputki kesäillat viettää lempparitytyjen kaa saunoen, juoruten ja pelaten jotain paska peliä. Unohtamatta melodicaa ja ukulelee ja hysteeristä sekoilua. Ja jäätävää spekuttamista ja Niiloo. Nää jutut kuulostaa omaanki korvaan niin randomilta, et on pakko ollu olla paras reissu, itikoista huolimatta. Onneks kohta on juhannus ja alkaa oikeesti loma ja festarikesä!

jonspa

P.S. Askin spämmäys on kans aika ok, pliis tehkää sitä jatkossakin!

Elämä edessä, Eura takana

"Jos tyytyy kuuntelemaan merisään

Ei tunnemyrskyn vaaraa vedellä

Ja eessä siellä on vain valloittamaton "

Tää kesän alku on ollu täynnä viimesiä. Eikä siitä ilman itkupotkuraivareita oo selvitty. Pääki täyttää itteensä kaikilla vanhoilla haaveilla, et ei ahistais niin paljon se, et en yhtään tiiä mistä löydän itteni kesän jälkeen. Ja sit sekoon vielä enemmmän, koska on syyt miks ne haaveet on jääny haaveiks. Onneks on ihmisiä, joitten kanssa teineillä ja Baseballsien joululevy (hei ihan oikeesti nyt on kesäkuu....), jotka pitää mut hetkellisesti järjissäni. Yeah right, that ship has sailed long ago!

Onnea vaan kaikille valmistuneille! Eiks ookki ihanaa ku on koko elämä edessä ja kaikki ovet avoinna? Joo ei mustakaan.

pikkunilkki Jonna Tykkyläinen

P.S. Oikeesti onnee kaikille valmistuneille!

Onnen viipaleita

-Vihdoin, ultimaattisen bailaamisen ja tuskallisen Brighton - Lontoo junamatkan jälkeen kylpyammeeseen pääseminen

-Onnellisuus jonkun toisen puolesta, joka on onnellinen

-Itkeminen sillon ku joku oikeesti kuuntelee ja lohduttaa

-Ystävän järkkäämä yllätys edellisen jälkeen

-Yhen yön nukkuminen ilman painajaisia

-Kaikkien velvollisuuksien voittaminen

-Uuden elämän alkaminen

Ei mun elämä ehkä ookkaan niin kauheeta, vaikka graduation goggles vähä varjostaaki tätä helleviikonloppua. Kuitenkin, vika viikko toista duunia alkaa ja sen jälkeen pian pian oon vapaa tekee ihan mitä haluun! Tietty pieniä rajotteita aina on, mut silti rakastan elämää just nyt enemmän ku pitkään aikaan, vaikka kaikki ei meekkää ihan niinku suunnittelin tai toivoin. Silti eka asia mitä aamulla tein, siitä huolimatta et äiti herätti mut vastoin tahtoani, oli hymyily. Oon käsittämättömän onnellinen ja se tuntuu aika kivalta!

Jonspa

P.S. 

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä

Ei kyllä menny tää reissu yhtään käsikirjotuksen mukaan. Jäätävän raivoomisen ja paskan liibalaaban jälkee oon kuitenki ehkä ihan onnellinen. Must ei tuukkaa yliopisto-opiskelijaa, mul ei ookkaa isoveljee eikä varsinkaa mitään syytä stressata, koska mitä ilmeisimmin kaikki järjestyy. Vähän uutta etupenkkiläistä, yöllisiä reissuja ABCille, musaa ja vittuilua saa elämän näyttämään yhtäkkii hirveen valosalta ja tulevan viikonlopun voitettavalta! Jälleen kerran kiitos Joensuu tästä vuoristoradasta, until next time!

terskajonna

Nyt ei sada

Mun piti yks päivä tehä sellanen sisällä sataa ulkona sataa mun päässä sataa päivitys, mut syystä tai toisesta en sitä sit tehny. Ja sen jälkee ei oo kauheesti satanukkaa, paitsi mun päässä joka toinen sekunti, ku ei ookkaa jotai stressiahistuksesta harhauttavaa tekijää ja kaikki ei meekkää iha käsikirjotuksen mukaan. Viime viikko on siis toisin sanoen ollut rankka, paljon ompelemista ja paljon pitkiä työpäiviä ja paljon unettomia öitä. Ja paljon ihmisiä, jotka tavalla tai toisella on auttanu mut tosta viikosta läpi! Ja ilmapalloja ja skumppaa ja ekat mansikat ja suunnitelmia ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Tänään kuitenki suuntaan hetkeks pois velvollisuuksista mun oikeeseen kotiin (Kerubi here I come!) ja sen jälkee isin kotii keskustelemaan syvällisiä pääsykoeasioista ja rukoilemaan, et tää lukeminen riittäis siihen koulupaikkaan, koska toisesta välivuodesta en varmaan selviä! 

Vaikka viimeviikosta ei jääny välttämättä paras fiilis, ni aattelin, et hei nyt ajatellaan positiivisesti (niinku mun tytyjenki pitäis ajatella KRÖHÖM) ja jaan pari viikon hyvää hetkeä, koska synkimmässäkin vituiks menemisen alhossa on jotain yllättävän onnistunutta!

Late Night Shopping -event, pomon tuotoksia, niitä voi käydä kattomassa osotteessa Freda 24! Suosittelen! (Smooth piilomainonta)

Lisäks käytiin skidin kans skeittaamassa, jonka seurauksena oon taas ihan mustelmilla, mut ei se mitään koska hauskaa oli! Nyt hyvää viikonloppua ja miettikää miks oon tähän aikaan aamusta hereillä.

Jonspa

P.S. Mul on paras isi ja tykkään myös sen luottokortista!

Otsikointi on pirun vaikeeta

Tänään huomasin, et oon kai oikeesti kasvanu aikuiseks. Ainaki tietyissä määrin. En jaksa syyä enää paljoo jäätelöö ja pääki jäätyy, oikeesti ajan sitä autoo ja stressaan rahasta. Vappunaki oli lakki päässä enkä vetäny itkupotkuraivareita, vaik mikään ei todellakaan menny niin ku mun ekana vappuna lakki päässä piti mennä. Ehkä osasyy oli myös se, et kaikesta huolimatta oli oikeesti parasta ja hauskaa ja kukaan ei kuollu mun munkinpaistosta huolimatta. Huom, katastrofi keittiössä on myös kasvanu ja kehittyny. 

Oon ruvennu suunnittelee ja miettii mun elämää ja kakkosvaihtoehtoja. Oon tyytyny niihin vaihtoehtoihin. Vaikka lapsuus hukkuu mun aikuisuuteen päivä päivältä enemmän, on kaks asiaa mitä en vaiha (takapihan siilin lisäks). Saippuakuplat ja Pahvi-Bill. Kyllä, minulla on aidonkokoinen paperinen Bill Kaulitz ja kyllä olisin muuttanu oikeen Bill Kaulitzin takapihan pusikkoon, kun olin 14. Myös siitä oon kasvanu yli. Ehkä ihan hyvä! Jollain lailla kaikki näistä muutoksista on ihan ok. Oon tietyllä tapaa Jonna 2.0. Ruhjeilla ja mustelmilla (kirjaimellisesti että kuvainnollisesti), mut astetta kehittyneempänä!

Jonspa 2.0

P.S. Kokeilkaa saippukuplia, parasta terapiaa!

Turha purkaus

Jeesus mitä selviytymistaisteluu tää elämä taas. Eikä vaan mulla, vaan monella muullakin. Jotenki kaikki vaan vähän kusee niskaan, vaikka kesä alkaa oikeesti ja radikaalisti lähestyä ja ne noin seittämän miljoonaa asiaa, mistä ennen sitä pitäis suoriutuu. Haaveet kaatuu ja uni ei tuu ja näistä itkukohtauksista alkaa tulla turhan säännöllisiä. Ja kiusallisia. 

Onneksi on uudet lököhousut, jotka ostin ihan vaan sen kunniaks, et rahaa ei oo, eikä tuu. Ja tietty Ruisrock ja Studio Killers ja joo oon liian väsyny innostuakseni ees siitä. Huomenna kai sais laittaa taas lakin päähän, mut taitaa seki homma jäädä Nukkumatille.

Järjissäni oon ehkä vaan sen takia, et aurinko ja napapaitapäivät. Ja kaikki ihmiset, jotka mua kuuntelee ja kestää. Ja pesäpallo (koska ei oo mitään parempaa ku pamauttaa jokaisen kusipään naama taivaaseen tai siis pallo).

Juu turhaa jaarittelua hyvästi hei ja koittakaa selvitä, vappuna dokataan!

Jonspa