Mä muistan ku mä joskus pienempänä halusin tehä joka asian mitä tossa biisissä tehtiin. Ja nyt mä en tiiä pitäiskö mun huolestuu siitä miten monta kohtaa oon oikeesti tälleen 20-vuotiaana toteuttanu. Mut hei ainaki oon eläny. Vaikka tuntuis miltä, ainaki oon eläny. En oo vieläkään jääny sinne sängyn pohjalle, vaikka monesti oonki meinannu hukkua omiin kyyneleisiini. En oo vieläkään päätyny sellaseen umpikujaan mistä mä en pääsis pois (vaikkakin äiti ja isi on välillä vähän auttanu). Mä oon ollu oma itteni ja vaik välillä maksaisin maltaita, et saisin olla joku muu, aion vastasuudessaki olla oma epätasapainonen itteni. Aion edelleen nauttii söpöjen poikien keikoista, oli kuinka morkkis tahansa ja keräillä mustelmia kentällä, tuntu kui pahalta tahansa. Fyysisesti tai henkisesti. Koska loppujen lopuks, mitä vaan voi tapahtua. Jos vaan pysyy aitona ja avoinna, mitä vaan voi tapahtua. Mä voin saada vielä vaik miten siistin elämän, vaik täl hetkel joka saatanan pala tästä palapelistä on enemmän tai vähemmän hukassa. Ja mun mielenterveys. Mut joka hetki mä opin jotain uutta, mä kehityn ja jossain vaiheessa, ku mä oikeen yritän, mä onnistun saamaan kaiken kasaan. Silleen, et se pysyy kasassa enemmän ku viikon. Jos kattoo sitä mitä mä olin kolme vuotta sitten, mä oon kehittyny jo tosi paljon. Ja se lohduttaa mua, vaik paljon onki viel matkaa eessä. Mut onneks kukaan ei oo täydellinen, ja mullaki on elämässä niitä sekopäitä, jotka auttaa mut ylös uudestaan ja uudestaan ja patistaa mua tekemään ees jotain. Joten seuraava askel vois olla sulkeutuminen jonnekkin keskelle ei mitään niin, et joku voi suojella mua iteltäni. Ei sillä, et meinaisin hypätä parvekkeelta tai hukuttautua, mut sillä et lakkaisin hetkeks pilaamasta omaa elämääni.
Hyvää juhannusta kaikille,
Jonspa
P.S. Onpa ollu siistii pelata pitkästä aikaa, ku kaikki rullaa aika hyvin! Kiitos tytöt alkukaudesta, katotaan uudestaan heinäkuun puolella!
