Välillä sitä vaan miettii, et mitä helvettiä on tultu ajateltua. Esim nyt. Pitikö olla taas niin avoin ja spontaani, pitikö taas kaikki laittaa sen piikkiin, et me eletään vaan kerran, ollaan sit nuoria ku kerran ollan. Pitikö olla huolimaton siihen malliin, et on saanu kuolettaa tänää Visaa ja omaa päätään, ku vituttaa, et taas kävi näin. Olis ehkä voinu taas miettii.
Ajattelemattomuus on toisaalta nuorten kansantauti ja siks näit asioit tapahtuu. Mut onneks on myös yläkerta, joka siks just suojelee. Mitään katastrofaalista ei kumminkaan oo tapahtunu. Yhet yöunet vähän kärsi ja omatunto, mut kamerasta säily linssi ehjänä monen metrin loikan jälkeenki. En hypänny lasinsirun päälle, en tipahtanu Temppeliaukion kirkon katolta, enkä jääny loukkuu niihin vieraiden ihmisten juhliin! Lisäks matkaan lähti nippu unohtumattomii muistoi, hyvä kirja ja hienoi kuvia. Ja yks unohtumaton viikonloppu.
Nyt tähän väliin haluaisin kiittää Maailma kylässä -festareitten järjestäjiä, jotka saa kerran vuodessa Helsingin täyteen ihmisiä, kansainvälisiä sellasia. Sit haluisin kans kiittää Henna ja Jannaa, jotka pelasti mun viikonlopun. Ja oikeestaan kaikkii, jotka mut on nyt viimeaikoina pelastanu turhuudelta ja elämältä.
Kiitos hei ja huomenna väsyttää!
Jonspa
