"On vaikee olla pyhimys."

Viime päivinä oon tehny luvattoman paljon asioita, mitä mun ei pitäis tehä. Niinku esim ajatellu. Siis siihen pisteeseen ettei henki kulje. Ja polttanu vitusti röökii. Mut siin on oma viehätyksensä. Ja rauhotuksensa. Ja sitä ei lasketa, ku se maistuu mustaherukalta. Siis mun oma rööki. Jota ostin ite ekaa kertaa ties miten pitkään aikaan. (Anteeks äiti.)

Viime päivinä oon myös tästä kamalasta olosta huolimatta hymyilly aika paljon, ainaki yrittäny. Nauttinu vähän liikaa. Soittanu skittaa puistossa lemppari-ihmisten kanssa ja koittanu sängyn pohjalla kasailla mun sielun riekaleita jostain kaikkien näitten saippuakuplien ja torjutun tulevaisuuden ja väistämättömien umpikujien seasta.

Mut nyt auringonpaiste on taas vaihtunu lumisateeseen ja mietin mun krokotiilin kainalossa, et mitähän sitä tekis, et sais joskus ees vähän skarpattua. Tai ehkä mä vaan tyydyn keräilemään mun elämän palasia ja kokoilemaan niitä niitten avustuksella, jotka edelleen mua jaksaa kuunnella. Ja bailamaan liian rajusti huomenna(kin) Kerubissa, ku yks niistä mun tulevista aviomiehistä tulee vähintäänkin pelastamaan maailman. Tai jotain.

Kiitos ja anteeksi.

Jonspa

"Mä en tahdo syödä muumilautaselta."

Tiiättekö ku on niitä päiviä, ku saatte hirveesti aikaan, vaik ei mistään tuu mitään? Ja sit on sellasii päivii, et tuutte kotiin, meette sänkyyn, päätätte ettette nouse siitä ikinä enää. Sit pyörrätte päätöksenne (niinku kaikessa aina yleensäkki) ja nousette, pyörrytte, nousette uudestaan. Katotte kelloo, tajuutte, että ruokaa on nähty viimeks varmaan eilen, syötte jotain, meette takasin sänkyyn ja ootte niin saatanan poikki tosta urheilusuorituksesta, ettette jaksa ees ottaa rintsikoita pois. Vaikka ette tehny oikeestaan mitään mitä piti. 

Mut onneks on kavereita, jotka tuo mulle yllärisiidereitä ja kertoo hulvattomia yksityiskohtia reissuistaan tiettyihin kaupunkeihin, joihin kenenkään ei koskaan pidä mennä. Tai jotka raahautuu rapusta toiseen juomaan teetä ja kuuntelemaan mun ultimaattista valitusta. Ja kavereita, jotka raahautuu samasta rapusta juomaan teetä ja tuomaan mulle ruokaa, jonka ehkä joskus saan vielä syötyyki. 

Tässä me vielä näytetään elämälle keskisormee, koska hei. Ihan oikeesti. Jos pikkuhiljaa asiat alkais yks kerrallaan purkautua ilman, et miljoona muuta asiaa romahtaa niskaan, ni saattaisin olla ihan tyytyväinen. Vaikka okei ei mulla kai olis mitään valittamista, mut jatkuvien painajaisten takia, jotka ei lopu ees ku mä herään, en aina jaksa kattoa elämää niin. 

No mut ainaki mä sain ne rintsikat pois, kai seki lasketaan saavutukseks.

Peace ja kaikkee muuta ku rakkautta,

Jonspa

P.S.