"Mä en tahdo syödä muumilautaselta."

Tiiättekö ku on niitä päiviä, ku saatte hirveesti aikaan, vaik ei mistään tuu mitään? Ja sit on sellasii päivii, et tuutte kotiin, meette sänkyyn, päätätte ettette nouse siitä ikinä enää. Sit pyörrätte päätöksenne (niinku kaikessa aina yleensäkki) ja nousette, pyörrytte, nousette uudestaan. Katotte kelloo, tajuutte, että ruokaa on nähty viimeks varmaan eilen, syötte jotain, meette takasin sänkyyn ja ootte niin saatanan poikki tosta urheilusuorituksesta, ettette jaksa ees ottaa rintsikoita pois. Vaikka ette tehny oikeestaan mitään mitä piti. 

Mut onneks on kavereita, jotka tuo mulle yllärisiidereitä ja kertoo hulvattomia yksityiskohtia reissuistaan tiettyihin kaupunkeihin, joihin kenenkään ei koskaan pidä mennä. Tai jotka raahautuu rapusta toiseen juomaan teetä ja kuuntelemaan mun ultimaattista valitusta. Ja kavereita, jotka raahautuu samasta rapusta juomaan teetä ja tuomaan mulle ruokaa, jonka ehkä joskus saan vielä syötyyki. 

Tässä me vielä näytetään elämälle keskisormee, koska hei. Ihan oikeesti. Jos pikkuhiljaa asiat alkais yks kerrallaan purkautua ilman, et miljoona muuta asiaa romahtaa niskaan, ni saattaisin olla ihan tyytyväinen. Vaikka okei ei mulla kai olis mitään valittamista, mut jatkuvien painajaisten takia, jotka ei lopu ees ku mä herään, en aina jaksa kattoa elämää niin. 

No mut ainaki mä sain ne rintsikat pois, kai seki lasketaan saavutukseks.

Peace ja kaikkee muuta ku rakkautta,

Jonspa

P.S. 

Tällaista on ehkä olla nuori

Mun insipiraatio on hävinny unettomiin öihin ja sen tilalle on ilmaantunu Drama Queen Jonna, jonka toivon jo jääneen jonnekki sinne yläaste- ja lukiovuosiin. Päätin myös tehä jotain radikaalia (kheh en kerro mitä), koska naistenlehti käski, ja laittaa Sannia siivousmusaks. Siis Sannia. Minä. Ei. Ja siis se, et siivosin. Eikä se ees ollu kotona. Koska siinä vaiheessa olin käyny kotona viimeks ehkä neljä päivää sitten. Sit löysin polvesta jäätävän mustelman. Tai oikeestaan mun polvi on yks jäätävä mustelma. Enkä tiiä miks. En tiiä nykyään mistään mitään. En tiiä miks nään niin outoi unii silloin harvoin, ku nukun, tai saan näit jäätäviä pakkomielteitä ihmisistä, joita en oo koskaan ees tavannu. Enkä jaksa lukee. Mä aina jaksan lukee. Mut en nyt, en ees Potterii.

Alkaaks joku muu jo epäillä mun mielenterveyttä? Koska mä alan. Myös siks, et oon tunnustanu mun Directioneriuteni julkisesti ja (jep ihan oikeesti) lähteny ovet paukkuen menee, ku mua ei tuettu. Bitch don't kill my vibe. Muutenki oon sitä mieltä, et ihmisten pitäis tukee toisiaan enemmän. Ja ihmisten pitäis saada pukeutuu miten haluu, näyttää miltä haluu (tai täytyy) ja kuunnella mitä haluu ilman, et kenelläkään on siihen mitään sanomista. Spread the love, älkää olko Joensuu. Koska täällä ihmiset on vaan ehkä maailman ahdasmielisimpii ja puhuu toisistaan silleen, et itkettää. Tekis mieli vähän vaihtaa elämää tai ees vaikka kaupunkii tai vaikka alaa! Mut en oikeesti tiiä haluisinko sittenkään. Koska en tiiä mistään mitään.

Siinä vähän throwbackia ja mun veli-ikävää ja kesäikävää ja ikävää muuten vaan. Teksti on ihan yhtä sekavaa ku mun pääki. Onneks on ihmisiä, jotka muistuttaa, et ei tää sekavuustila kestä koko elämää ja, et tunnelin pääs on valoo, pitää vaa muista avata silmät. Vaik itsehän en siis muista enkä jaksa enkä oikeestaan ees tiiä miten se tehään, koska en tiiä mistään mitään.

Peace ja vittu rakkautta ihmiset!!

Jonspa

Turha purkaus

Jeesus mitä selviytymistaisteluu tää elämä taas. Eikä vaan mulla, vaan monella muullakin. Jotenki kaikki vaan vähän kusee niskaan, vaikka kesä alkaa oikeesti ja radikaalisti lähestyä ja ne noin seittämän miljoonaa asiaa, mistä ennen sitä pitäis suoriutuu. Haaveet kaatuu ja uni ei tuu ja näistä itkukohtauksista alkaa tulla turhan säännöllisiä. Ja kiusallisia. 

Onneksi on uudet lököhousut, jotka ostin ihan vaan sen kunniaks, et rahaa ei oo, eikä tuu. Ja tietty Ruisrock ja Studio Killers ja joo oon liian väsyny innostuakseni ees siitä. Huomenna kai sais laittaa taas lakin päähän, mut taitaa seki homma jäädä Nukkumatille.

Järjissäni oon ehkä vaan sen takia, et aurinko ja napapaitapäivät. Ja kaikki ihmiset, jotka mua kuuntelee ja kestää. Ja pesäpallo (koska ei oo mitään parempaa ku pamauttaa jokaisen kusipään naama taivaaseen tai siis pallo).

Juu turhaa jaarittelua hyvästi hei ja koittakaa selvitä, vappuna dokataan!

Jonspa