Rakkautta vain

Tänään mä ajoin metrolinjan päästä päähän. Sain palohaavoja liikkasalin lattiasta ja kelasin paljon asiaa, joka on laittanu mut sekasin aika pitkäks aikaa. Nimittäin uskovaisuutta ja homoliittoja. Ja niiden yhteyttä. Mä onneks kerkesin jo konsultoida äitiä aiheesta ja se sano, et en mä ehkä joudukkaan helvettiin. 

No mutta. Yleinen käsityshän on, että uskovaiset ihmiset vastustaa homoliittoja. Ja siltä se mustaki tuntu mun radikaaleimpina Jeesushippi-vuosina. Eikä se tuntunu hyvältä sillonkaan. Varsinki ku homous sekotettiin muihinkin asioihin, joihin se ei millään lailla liity. Esim politiikkaan. Mä oon oikeesti kuullut yhden ystäväni suusta, että "en mä nyt Pekka Haavistoa voi äänestää, ku se on sellanen homo". En sit tiiä natsasko sen poliittiset näkemykset, mut toi perustelu kerto mulle ihan tarpeeks. Ja just tollasten kommenttien takia mulle tuli ihan jäätäviä komplekseja ku mä ihastuin ekaa kertaa tyttöön. Mä en tienny miten päin olla, koska mun päähän oltiin paukutettu, et se on väärin. Et se on niin väärin. Ja millä perusteella? Sillä perusteella, et Raamatussa sanotaan niin. 

Noh, ensinnäkin, Raamatussa sanotaan myös, että sun pitää peittää pääs ku rukoilet (1 Kor. 11:4. Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä. 5. Sen sijaan jos nainen on avopäin, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.) ja ku sul on menkat sä oot epäpuhdas ja saastutat myös kaikki kehen kosket (3. Moos. 15:19 Kun naisella on kuukautisvuoto, hän on epäpuhdas seitsämän päivää, ja se, joka sinä aikana koskettaa häntä, on epäpuhdas iltaan saakka.) No toki on uus testamentti, liiton uudistuminen ja sielläkin sitä ei homoja paskaa (1. Tim. 1:9 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, 10 siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vasten tervettä oppia.), mut musta tärkein pointti koko Raamatussa on lähimmäisen rakkaus. Ja se, et älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi. Joka muuten löytyy sieltä uudesta testamentista (Matt 7:1 Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2 Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. 3 Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? 4 Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? 5 Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.). Ja muutenki, voin sanoo, et kyseisessä kirjassa mainitaan se rakkaus monta kymmentä kertaa enemmän ku homous. 

Ja toiseks. Kuka voi oikeesti väittää, et Raamattu on puhdasta Jumalan sanaa? Ihminenhän sen on kirjottanu! Oikeestaan aika monta ihmistä. Tosi monta eri ihmistä, jotka on eläny täysin eri ajassa ja täysin eri kulttuurissa ku me. Ne ei oo tienny, et homous ei oo sairaus, sitä "aiheuttaa" esimerkiks yks kromosomi. Et ei se seksuaalinen suuntautuminen oo tahdonvoimalla muutettavissa. Believe me, I've tried. Ja lisäks, jos te saarnaatte seurakunnissa siitä, että koetelkaa kaikki mikä tulee Jumalalta (eli käytännössä pälkähtää sun tai jonkun muun päähän) ni eikö sitä Raamattuaki pitäis vähän koetella? Niinku kelata vähän maalaisjärjellä ja sijottaa se kirja tän päivän kulttuuriin.

Sit viel kolmanneks. Jos Jumala on luonu meijät kaikki täydelliseks (Ps. 139:13 Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. 14 Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen) miksi se olis antanut niin monelle ihmiselle jotain mitä sen pitäis muuttaa? Ja aiemmin kävin jo läpi mun mielipiteen siitä, et homous ei oo synti, se ei oo jotain minkä sä voit vaan lopettaa ku oot vähän "Jeesuksen nimessä parannu". Eli jos me kaikki ollaan täydellisiä Luojan luotuja, niinku seurakunnissa saarnataan, MIKSI niin monesta täydellisestä Luojan luodusta yritetään seurakunnissa karsia jostain, joka on niille täysin luonnollista. Niihin punottu jo niiden äidin kohdussa. MIKSI niin monia nuoria ja vanhoja saadaan ihan järjettömän ahdistuksen valtaan noin mitättömistä syistä, varsinki ku olis kaikkee paljon tärkeempääki mihin keskittyä. 

Kuten aikasemmin jo sanoin, kaikki uskovaiset ei onneks oo tätä mieltä (ei ees kaikki pastorit), ja seurakunnat kaikesta huolimatta on ollu mulle jossain vaiheessa tosi iso voimavara. Tää yks yksittäinen asia vaan on aiheuttanu mulle ihan järjetöntä ahistusta, ja mä tiedän, et sitä se tekee myös monelle muulle just nyt. Et keskitytäänkö nyt vaan siihen toistemme hyväksymiseen ja rakastamiseen ok? Koska sitä tää maailma tarvii enemmän ku mitään muuta.

Peace out, Jonspa

Päivällä esitän normaalii, kuin muka oisin elämässä kii

Oon maannu koko päivän sängyssä ja samaan aikaan pelannu paskoja kännykkäpelejä ja kattonu OC:n täydellisiä naisia. Varmaan siks, et viime aikoina mua on ahistanu kontakti kaikkeen elolliseen ihan hirveesti. Siihen pisteeseen asti, et herään keskellä yötä nostamaan kissan pois sängystä, ku se tulee mun henkilökohtaselle reviirille, ja vaan kävelen pois, jos joku tuntematon tulee mulle juttelemaan. Mä oon laiminlyöny suunnilleen kaikkia mun sosiaalisia suhteita, koska puhuminen tuntuu hirmu työläältä, enkä jaksa keskittyy siihen mitä mun kysymyksiin vastataan.

Oon kulkenu pää ihan pilvissä ja pakoillu todellisuutta siihen malliin, et välil en tiiä onks joku juttu oikeesti tapahtunu vai oonko vaan keksiny sen. Tai sit nähny unta. Monesti myös löydän itteni ratikasta ja mietin missä vaiheessa mä oon noussu siihen. Onneks kohta alkaa syysloma, joka on pidempi ku ees aattelin.

Vaik kaikki onki tuntunu jotenki hirmu vaikeelta, mul on ollu pelottavan paljon hyviä päiviä. Et sillon ku mä astun ulos mun henkilökohtasesta kuplasta, mä oon oikeesti välillä nauranu ja hymyillykki. Ja viel ihan aidosti. Ykski päivä kello puol kaheksan mulle soitettiin, et hei, pääsisitkö eka luokkaan sijaiseks, ku kukaan muu ei pääse ja suostuin. No istuin siinä sängyllä ja mul melkeen tuli itku, ku en vaan jaksanu ja sit samoin tein puhelin soi uudestaan, et hei, ei tarviikkaan tulla, yks tyyppi soittiki takasin, ni se pääsee nopeemmin paikalle, et nyt voit relaa. Pääsin sit viel pariks tunniks nukkumaan ja niitten parin tunnin aikana taisin löytää taivaan ja Jumalan ja mun uskon niihi uudestaan. Samana päivänä löysin myös kirpparilta The Crashin Melodraman, jota oon metsästäny noin sata vuotta, et sekään ei haitannu yhtään. Vaikka se verestikin vähän rankkoja muistoja rankoista ajoista, joita käytiin läpi yhden ystäväni kanssa kuunnellen sitä levyä.

Nii ja eilenki oli tosi kiva päivä, vaik olinki ihan varma, et olin jo kuluttanu koko viikon energian ja sanavaraston. Et kiitos virkistyspäivät, jotka ei kyl tän päivän perusteella virkistäny mua yhtään.

Et niinku mun elämä tiivistettynä, jos jotakuta vielä kiinnostaa: Käyn töissä, enkä tiiä mistään mitään. Kyl mä kohta taas skarppaan.

Jonspa

Tidididdidiiiii I'm lovin' it

Ostin tänään mun viimeseks ateriaks mäkkisafkaa, ku oon aika varma, et kuolen huomenna, vaik äiti tuleeki mun mukaan, ku musta otetaan verta jäätävällä neulalla. 

Mäkkäri on muutenki pelastanu mun elämän semi usein. Esim sillon ku kaadoin vahigossa puol litraa Coca-Colaa mun pikkuveljen päälle (don't even ask) ja maailman aurinkoisin myyjä toi mulle uuden juoman ja ilmotti samalla, et ei mitään hätää, me siivotaan toi kohta. Tai sillon ku olin varmaan puol tuntii puhunu mulkun hätäkeskusihmisen kanssa, ku joku ihminen oli tajuttomana maassa, ja menin vuodattamaan sydäntäni Mäkkärin kassalle ja se myyjä oli maailman eniten kiva ja anto mulle ilmasen dipin ja lasin ja toi pöytään vaik oli yö ja kaikkee. Et ei se #365pelastettuapäivää ihan palturia oo. Terveisin iltapäiväkerhotäti, joka moralisoi lapsia kaiket päivät siitä, et ne sanoo paska. 

Et joo semmosta. Jos satun huomenna kuolemaan, ni oli hauska tuntee. Ja jos joku sit viittii ottaa yhteyttä johonki meedioon, et voi kertoo mulle Game of Thronesin kaikki juonen käänteet tonne maailmojen tuonne puolen, ku joudun lopettaa tän kirjoihin uppoutumisen just, ku oon oppinu sen taidon uudestaan.

Jonspa

P.S. Myös Pocket Shop pelastaa elämiä, tai ainaki se superkiva myyjä, jonka kanssa meil selkeesti oli yhteys, vaik meijän kommunikointia kesti ehkä noin 20 sekuntia. Se myös hymyili mulle, ku oli ollu ihan kamala päivä. Seki oli ihan jees.

Aamulla on outo olo, lyhyt matka kotiin

"Hei 12 minuutin pääst alkaa Neljät häät Amerikassa Livilt, voidaaks kattoo?"

Näin alko mun viime sunnuntai. Enpä siitä ois osannu arvata miten se loppuu. Tai no oikeestaan se ei ees loppunu missään vaiheessa, päivä vaan vaihtu, mut kaikelta yolottamiselta en ees kerinny huomata sitä. 

Ku kello seittämän aamulla istuin Mechelininkadulla, kerrostalon katolla ja katoin mun kotia, missä mun ois pitäny olla nukkumassa, olin kyl aika onnellinen, et oon oikeesti taas täällä. Koska vaik tääl on helppoo sekoilla, tääl tapahtuu myös kaikkee muuta! Vaikka ei mua sinänsä haittaa puhuu Bäkkärin poken kaa politiikasta puol neljältä aamulla (ja odottaa kauhulla mitä tapahtuu ku kaveri saa päähänsä, et nyt se parittaa mut sille kuumalle baarimikolle, ku ensin ollaan tehty näyttävä sisääntulo Jopolla, jossa saatto tai saatto olla olematta kolme ihmistä samaan aikaan kyydissä) ja fanityttöillä vähän Olavin bändille (jolla btw oli varmaan paras keikka ikinä Kansallisteatterilla ja mun pää on ihan pyörällä sen takia edelleen), on ihan kiva elää kultturellia elämää ja käydä kattomassa vaikka muotinäytöstä sillon tällön. (Näin välihuomautuksena, Monokini 2.0 on varmaan koskettavimpia tapahtumia pitkään aikaan ja myös taiteellisesta näkökulmasta aivan loistava!) 

Nyt kuitenki matkaan töihin leikkimään vastuullista aikuista, termarissa Cokista jäillä ja sitruunalla ja jään arvailemaan mihinköhän sitä ens viikonloppuna päätyy jatkoille.

Peace,

Jonspa

P.S. Pahoittelen sekavuutta, se on ainoo mihin kykenen. 

Minä suojelen sinua kaikelta

Mä muistan ku mä joskus pienempänä halusin tehä joka asian mitä tossa biisissä tehtiin. Ja nyt mä en tiiä pitäiskö mun huolestuu siitä miten monta kohtaa oon oikeesti tälleen 20-vuotiaana toteuttanu. Mut hei ainaki oon eläny. Vaikka tuntuis miltä, ainaki oon eläny. En oo vieläkään jääny sinne sängyn pohjalle, vaikka monesti oonki meinannu hukkua omiin kyyneleisiini. En oo vieläkään päätyny sellaseen umpikujaan mistä mä en pääsis pois (vaikkakin äiti ja isi on välillä vähän auttanu). Mä oon ollu oma itteni ja vaik välillä maksaisin maltaita, et saisin olla joku muu, aion vastasuudessaki olla oma epätasapainonen itteni. Aion edelleen nauttii söpöjen poikien keikoista, oli kuinka morkkis tahansa ja keräillä mustelmia kentällä, tuntu kui pahalta tahansa. Fyysisesti tai henkisesti. Koska loppujen lopuks, mitä vaan voi tapahtua. Jos vaan pysyy aitona ja avoinna, mitä vaan voi tapahtua. Mä voin saada vielä vaik miten siistin elämän, vaik täl hetkel joka saatanan pala tästä palapelistä on enemmän tai vähemmän hukassa. Ja mun mielenterveys. Mut joka hetki mä opin jotain uutta, mä kehityn ja jossain vaiheessa, ku mä oikeen yritän, mä onnistun saamaan kaiken kasaan. Silleen, et se pysyy kasassa enemmän ku viikon. Jos kattoo sitä mitä mä olin kolme vuotta sitten, mä oon kehittyny jo tosi paljon. Ja se lohduttaa mua, vaik paljon onki viel matkaa eessä. Mut onneks kukaan ei oo täydellinen, ja mullaki on elämässä niitä sekopäitä, jotka auttaa mut ylös uudestaan ja uudestaan ja patistaa mua tekemään ees jotain. Joten seuraava askel vois olla sulkeutuminen jonnekkin keskelle ei mitään niin, et joku voi suojella mua iteltäni. Ei sillä, et meinaisin hypätä parvekkeelta tai hukuttautua, mut sillä et lakkaisin hetkeks pilaamasta omaa elämääni.

Hyvää juhannusta kaikille,

Jonspa

P.S. Onpa ollu siistii pelata pitkästä aikaa, ku kaikki rullaa aika hyvin! Kiitos tytöt alkukaudesta, katotaan uudestaan heinäkuun puolella!

"Pahimpia on aamut"

"Yhtä pyytää jos saan
 Vaikka niin ei oiskaan
 Väitä, että oon ainutkertainen
 Niin, että uskon sen
 Toiset ei oo yhtä paljon
 Kukaan ei voi ylittää
 Pakko jonkun silti välttää"

"missä viivyt toivo, usko vei jo pullot kauppaan"

Mä yritin mennä tänään kouluun. Mä oikeesti yritin. Sit en löytäny mun hienoo kynää tai terkkarin puhelinnumeroo, ni flippasin ja jouduin popsii pillerin, et saan hengitettyy. 

Sit me mentiin keskustaan jäätelölle ja se reissu niin veny. Me (poliisisetien luvalla) otettiin takasin musta pyörä ja metsästettiin mulle Crazy Coloreita, joita ei saatana löydy mistään (enkä uskalla ostaa mitään muuta tukkaväriä) ja flippasin vielä enemmän. Sit ostin uuden hienon kynän ja vihon, et saisin joskus tehtyy vittu jotain tän opiskelun eteen. Ja kamomillateetä, et voisin kuvitella, et Bill Kaulitz on tarjoillu sen mulle niinku joskus mun unessa, ku taksikuski oli ajanu mun poikaystävän päältä, ku se oli taluttanu pyörää tien yli. Siis siinä unessa. 

Sit me tultiin kotiin ja mä niin yritin tehä kouluhommia, mut flippasin ku piti selvittää mitä vittua tarkottaa EVL (siis muutaki ku Suomen evankelisluterilaista kirkkoo), enkä löytäny. Sit Iita lupas, et jos joka toinen päivä flippaan vähä vähemmän, ni saan mun aidonkokosen Bill Kaulitzin seinälle. Eli ehkä mä yritän koota näitä mun sirpaleita niinku äitiki ehotti. Äiti sano myös, et oon joskus ollu valovoimanen, sosiaalinen ja kiva tyttö, mut oon vaan unohtanu sen. Joo niin oon. 

Oon myös unohtanu miks mul on joskus ollu ikävä morkkisteluu. Mulla ei enää oo. Joten sen ja pienen wake up callin (tai no tekstarin) jälkeen mä aion luopua bailaamisesta. Aina ja ikuisesti aamen. Ja kuunnella vaan Olavia ja mun muita tulevia aviomiehiä. 

En kestä, et kuulostan oikeesti yhtä neuroottiselta ku oonki.

Jonspa

"On vaikee olla pyhimys."

Viime päivinä oon tehny luvattoman paljon asioita, mitä mun ei pitäis tehä. Niinku esim ajatellu. Siis siihen pisteeseen ettei henki kulje. Ja polttanu vitusti röökii. Mut siin on oma viehätyksensä. Ja rauhotuksensa. Ja sitä ei lasketa, ku se maistuu mustaherukalta. Siis mun oma rööki. Jota ostin ite ekaa kertaa ties miten pitkään aikaan. (Anteeks äiti.)

Viime päivinä oon myös tästä kamalasta olosta huolimatta hymyilly aika paljon, ainaki yrittäny. Nauttinu vähän liikaa. Soittanu skittaa puistossa lemppari-ihmisten kanssa ja koittanu sängyn pohjalla kasailla mun sielun riekaleita jostain kaikkien näitten saippuakuplien ja torjutun tulevaisuuden ja väistämättömien umpikujien seasta.

Mut nyt auringonpaiste on taas vaihtunu lumisateeseen ja mietin mun krokotiilin kainalossa, et mitähän sitä tekis, et sais joskus ees vähän skarpattua. Tai ehkä mä vaan tyydyn keräilemään mun elämän palasia ja kokoilemaan niitä niitten avustuksella, jotka edelleen mua jaksaa kuunnella. Ja bailamaan liian rajusti huomenna(kin) Kerubissa, ku yks niistä mun tulevista aviomiehistä tulee vähintäänkin pelastamaan maailman. Tai jotain.

Kiitos ja anteeksi.

Jonspa

"Mä en tahdo syödä muumilautaselta."

Tiiättekö ku on niitä päiviä, ku saatte hirveesti aikaan, vaik ei mistään tuu mitään? Ja sit on sellasii päivii, et tuutte kotiin, meette sänkyyn, päätätte ettette nouse siitä ikinä enää. Sit pyörrätte päätöksenne (niinku kaikessa aina yleensäkki) ja nousette, pyörrytte, nousette uudestaan. Katotte kelloo, tajuutte, että ruokaa on nähty viimeks varmaan eilen, syötte jotain, meette takasin sänkyyn ja ootte niin saatanan poikki tosta urheilusuorituksesta, ettette jaksa ees ottaa rintsikoita pois. Vaikka ette tehny oikeestaan mitään mitä piti. 

Mut onneks on kavereita, jotka tuo mulle yllärisiidereitä ja kertoo hulvattomia yksityiskohtia reissuistaan tiettyihin kaupunkeihin, joihin kenenkään ei koskaan pidä mennä. Tai jotka raahautuu rapusta toiseen juomaan teetä ja kuuntelemaan mun ultimaattista valitusta. Ja kavereita, jotka raahautuu samasta rapusta juomaan teetä ja tuomaan mulle ruokaa, jonka ehkä joskus saan vielä syötyyki. 

Tässä me vielä näytetään elämälle keskisormee, koska hei. Ihan oikeesti. Jos pikkuhiljaa asiat alkais yks kerrallaan purkautua ilman, et miljoona muuta asiaa romahtaa niskaan, ni saattaisin olla ihan tyytyväinen. Vaikka okei ei mulla kai olis mitään valittamista, mut jatkuvien painajaisten takia, jotka ei lopu ees ku mä herään, en aina jaksa kattoa elämää niin. 

No mut ainaki mä sain ne rintsikat pois, kai seki lasketaan saavutukseks.

Peace ja kaikkee muuta ku rakkautta,

Jonspa

P.S. 

I'm a loser baby, so why don't you kill me

"Sun pitää huomenna olla sit freesinä."

"Joojoo, aattelin mennä rauhassa kotiin."

"Viimeks ku sanoit, et meet rauhassa kotiin, sä päädyit Jyväskylään."

"Tiiätsä ku jokaisella on sellanen kännipuhelu, ku alkaa masentaa, ni mä olin sen."

"Kukakohan mun on? Varmaan sinä tai Iita. Mut en mä ikinä oo soittanu sellasta puheluu sulle, ku mä oon aina kännissä sun kaa."

Bipolaarisia päiviä. Eilen illalla (tai tänään aamuna) havahduin siihen, et itken, ku en muista Harry Potterin henkilöitten suomenkielisiä nimiä. 

Aamulla katoin miljoona dokumenttia simpansseista ja natseista ja sellasesta. Päivällä kävin kattomassa toisen tulevan kämppiksen kanssa täydellisintä kämppää täydellisimmässä postinumerossa. Ja juhla-aterialla uudessa kantabaarissa.

Nyt musta tuntuu, et mun pitäis itkee ihan vaan, et saisin ympyrän sulkeutuu. En oo kyl varma onks mul mitään syytä itkee, mut ehkä se taas selvii ku seuraavan kerran hajoon johonkin naurettavaan. Esim siihen, et joudun kohta saattelee Volvonki haudan lepoon. 

R.I.P.

Jonspa

P.S. Olipa taas sekava teksti. Ihan niinku mun mieliki.

I am not a robot

Kun puhuminen ja selvä artikulaatio on ollu mulle niin helvetin vaikeeta viimeaikoina (mun muusta elämästä puhumattakaan) ajattelin, et voisin tästä lähtien, kommunikoida vaan Marina and the Diamondsin lyriikoilla. 

You've been acting awful tough lately

Smoking a lot of cigarettes lately

But inside, you're just a little baby, oh.

It's okay to say you've got a weak spot

You don't always have to be on top

Better to be hated than loved, loved, loved for what you're not

Lay dagger dead inside a lonely bed

Trying to hide the hole inside my head

Watching the stars slide down to reach the end

The sleep is not my friend

Cause I feel like I'm the worst

So I always act like I'm the best

(Ooh) And I'm sad to the core, core, core

(Yeah) Every day is a chore, chore, chore

(Wow) When you give, I want more, more, more

I wanna be adored

Give a little, get a lot,

Yeah, you may be good looking,

But you’re not a piece of art.

45 minuutin oottamisen jälkeen oon vihdoin junassa matkalla Helsinkiin, joten voisin pikkuhiljaa ruveta muistelee, miten puhutaan ja näytetään niin iloselta ku meijän dogi ja neuvotaan minkä kokosta palloo mihinkin lävistykseen kannattaa harkita.

VR, minä rakastan sinua! Marina, sua mä rakastan ihan oikeesti.

Tsemppiä itse kullekkin, Jonspa

Tyttöjen välisestä ystävyydestä

Viime aikoina elämä on potkinu sen verran, et (Hare Krishna -messuista huolimatta) on pitäny pitää monen tunnin kriisipalavereja (ja salaisia mäkkäripiknikkejä) eräässä tuntemattomassa sijainnissa. Tai sit Raumalla. Vaikka kaikki onki ihan sekavaa, ni on ihan kiva, et ei tarttee olla psyko ihan yksin. Rentouttaa kauheesti, ku on joku pitämässä kädestä ja laulamassa sulle Ultra brata, ku et ehkä ees muista miks kriiseilit (ja itkit hysteerisesti Helsingin keskustassa). Tai jos kännissäki joku kysyy, et onks mul kaikki hyvin. No joo. Tai ei. En mä tiiä. Mut hei, lisää väriä tukkaan ja kohti uusia hengitysvaikeuksia.

    

Jonspa

Koira on elämä

Äsken melkeen hypätessäni parvekkeelta ja vuoronperään hysteerisesti itkiessä ja nauraessa tajusin, et mun puhelinriippuvuus on ihan uusissa sfääreissä ja et mun ois ehkä aika hankkia elämä. Vaikka mieluummin kyl joka päivä vaan rapsuttaisin koiraa ja söisin kalapuikkoja. Koska en haluu aikuistuu. Enkä aio, vaikka oonki kakskyt. 

Nyt ajattelin vetäytyy kauneusunille, et pääsisin joskus eroon näistä silmäpusseista. 

Huijasin, en salee saa unta koko yönä.

Jonspa

P.S. Elämä on laiffii Helsingissä! Ihmiset on ihania, oli ne sitte uusia tai vanhoja! Onnea abeille!

Sydän huutamaan jää joka hetkeen

Eilen mulla melkeen tuli itku, ku Kampin Cyber Shopissa soi Good Riddance ja tajusin, et taas tää on kohta ohi. Koska vaikka mun elämässä on ihmisiä, jotka sekottaa mun päätä ja saa mut (tahallaan tai tahattomasti) tuntee, et en oo tärkee paitsi sillon ku multa voi saada jotain, mun elämässä on yllättävän paljon ihmisiä, jotka näyttää mulle, et merkkaanki jotain. Et mun vuoks kannattaa juonia ja panostaa. Ja toimii wingmanina vaikka se ei aina meniskää ihan ku Strömsössä. Beibit, teette mun elämästä parempaa, vaik oonki 20. Mut kaikki se jää taas Helsinkiin. No ei kaikki, mut iso osa sitä. Siperia opettaa vai miten se meni.

I hope you had the time of your life. 'Cause I had.

Jonspa

P.S. Aina ku sä puhut sitä etelää, se saa mun levikset repeemään.

P.P.S. Musta tuntuu vähän pahalta, ku oon kääntäny takkini näin rajusti ja näin nopeesti.