Loppujen lopuks myös osa kaks meni pieleen tänää. Jenkeistä tulleitten leopardikynsien, musahissan kokeen ja Simple Planin lipun katoomisen lisäks. Näinä hetkinä vaan tuppaa tulee ikävä poikaystävää, siis sitä entistä, ja kesäpoikaa mallia 2010, mut kuka mua enää menneisyyteen veis... Kuka mua enää kuljettais siihen aikaan, ku mulla oli tapana hymyillä päivittäin ja oikeesti nauttii elämästä? Ku oltiin liian pieniä koskemaan puukkoihin ja tunkemaan niitä parhaitten ystävien selkiin. Ja tarpeeks itsevarmoja olemaan sitä mitä oltiin. Ku elämä oli oikeesti kivaa.
Tällasina päivinä alkaa miettii mitä järkee tässä kaikessa enää loppujen lopuks on. Ehkä täs ei oikeesti ookkaa mitää järkee. Mut toisaalta, ei täs tarviikkaan olla! Elämähän olis ihan hullun tylsää, jos olis aina vaan kivaa! Ja mulle on viime aikoina opetettu vähän myös kantapään kautta, et ite sä elämästäs teet elämisen arvosta. Sulla on vastuu asennoituu oikein ja löytää ne hyvät hetket jokaisesta päivästä! Esimerkiks se hetki, ku sä istut kuudennen kerroksen ikkunalaudalla ja katot miten kaunis auringonlasku ulkona on. Ja annat vaan ajatusten virrata vanhojen lempibiisien tahtiin. Onni on lähempänä, ku sä luuletkaan!
Näistäki päivistä selvii! Jos ei muuten, ni ystävät kirjottaa sulle kirjeitä, vaihtaa kolmesti kahvilaa chai latten perässä, vaikka loppujen lopuks päädytkin teehen, lähtee kattoo sun kanssa kiukaita ja uima-altaita, koska sillä pisteellä oli hyvän näkönen myyjä, tai sit vaikka ottaa maailman tyhmimpiä valokuvia. Ystävät on aina siellä, ku tarvitaan. Olit sä kuinka perseestä tahansa, ne on siellä!
Rakkautta ja auringon paistetta teille!
-nonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti