Koko kesä festaroidaan

Paljon perheilyä ja luontomatkailua takana. Hannah Montana the movien soundtrack ja uudet festarit edessä, voisko mikään olla paremmin? Varmaan vois, mut turhien itkujen ja ahistusten jälkeen ei paljoo kiinnosta. Taskussa on vaan miljoonia muistoja, pusuja ja kesäkavereita, eikä aivan saatanan kuuma bussikaan saa mua paskalle tuulelle just nyt. Eikä se, et mistään ei oo mitään hajua. Ehkä kaikki järjestyy niinku tähänki asti on järjestyny. Randomisti. Mulla olis ihan hirveesti sanottavaa viimesestä kuukaudesta, mut en jaksa lörpötellä, lyhyesti sanon vaan, että kiitos kaikille oikeesti ja anteeks, aina en oo ihan parhaimmillani!

Jonspa

P.S. Älkää ikinä juoko alkoholia.

Hengähdys

Jännää miten sanonnoissa on aina se joku perä. Tyyntä ennen myrskyä, riita puhdistaa ilmaa. Ei ehkä kirjaimellisesti, mut ilma mun keuhkoissa tuntuu taas raikkaalta. Ekaa kertaa moneen viikkoon pystyn taas hengittää kunnolla. Ja se johtuu siitä et itkin ja huusin mutsille, koska mua ahistaa se. Mä sanoin asioita ääneen, mitkä on vaivannu mua vuosia. Ja niitä mitkä vaivaa mua nyt. Sit tajusin, et mun oma äiti ei tunne mua. Me ollaan niin erilaisii. Siks se ei ymmärrä. Toisin ku isi. Mul on ikävä mun isii.

Mun elämän rakkaudet.

Se oli viikonloppuna käymässä täällä meijän koirun kanssa. Ja Danielin. Mulla oli ollu niin ikävä niitä kaikkii. Oli ihanaa olla hetki niinku ennen. Sillon, ku mun ei tarvinnu itkee ikävästä M-junassa tai potee koti-ikävää kotona. Sillon, ku oli oikeesti jotain draamaa minkä sai näyttää kauheen mitättömältä kattomalla NYC:n täydellisiä naisia. Nyt mun elämä on aika basic. Duunii ja kavereit. Realistisii haaveita ja tulevaisuuden suunnitelmia. Järkyttävää, et näin lyhyessä ajassa se taivaanrannan maalari hukku aikuisuuteen.

Ehkä mä vielä joskus oon viikon jälkeen niin voimissani, et mun ei tarttee romahtaa olkkarin lattialle ja ruveta itkemään ja nauramaan samaan aikaan. Ehkä Team Sauli viel vie voiton ja palauttaa mut pilvien päälle täältä karusta maan pinnasta.

I'm not a girl, not yet a woman

Kauan on aikaa siitä ku kuiskuttelin salaisuuksia uimahallin saunassa, niinku ne tytöt tänään. En enää saa kyytiä sänkyyn jos oon nukahtanu sohvalle ja joudun pitää ite uimahallin kaapin avaimen nilkassa.

Onhan täs aikuisuudessakin tosin puolensa. On luovuutta päästä sisälle esim ikkunasta, jos avaimet jää himaan, voi ottaa taksin katastrofaalisen aamun jälkeen ihan vaan et myöhästyis perehdytyksestä vähän vähemmän ja mikä tärkeintä ostaa omat alkoholit. Ei vaan, parasta ja tärkeintä on ehkä se, et oppii tajuamaan ja oppimaan asioita itsestään ja elämästä. On tavallaan aivoja ajatella. Ja itsetuntoo kestää nää päivät ku ei näytä niin hyvältä. Tietysti siihen auttaa sellanen henkinen tuki kun Viivi, mun pikkusisko.

PS. Kiitos Iitalle ja Jessille, joitten luona mun Lontoo-huppari sai Ilosaarirockin jäljiltä olla turvassa! Ehkä saan sen taas joskus päälle.