On niin helppoo olla onnellinen

Tää oli onnistunu Helsinki-invaasio. Tuskatytyi ja tulevan aviomiehen kanssa bailaamista Tavastian lavalla. P.S. 16 päivää ni en oo enää teini. Mut oon silti nuori ja kaunis. Ja blondi.

#auttakaa

Nyt jatkan pikkusiskon sängyn vallotusta ja hymyilemistä, koska hetkittäin on helppo hengittää. Kiitos beibit ootte parhaita!!

Neidit, ei ne syö eikä unta saa

Yks sana.

Tytöt.

Niin vaikeita ja perseestä, mut silti niin elintärkeitä. Ne puhuu paskaa mun kanssa ja ne paijaa, ku joku mulkku on taas ihan mulkku. Tai jos elämä on ihan mulkku. Niinku nyt. Ne puhaltaa mun kanssa saippuakuplia ja tuo mulle jotain hyvää. Tai tois, jos ne löytäis kaupan. Ne juo viinii ja bailaa silleen, et ilmeisesti kaikki muut tietää mitä tapahtu paitsi me. Ne ei ota katsekontaktia. Ne tekee aivan järjettömän typeriä reissuja ja potee mun kanssa morkkista. Ne kuuntelee ja ku ne saa tarpeekseen, ne potkii perseelle, et teen asioille jotain. Siks päätin tehä jotain ja lintsata vaihteeks Helsingissä. Ne spekuttaa, stalkkaa ja hehkuttaa. Muuallaki ku Hehkussa. Ne lähtee mun kanssa Hehkuun. Ne antaa mulle tukee. Myös WhatsApp tukee. Pitäiski ehkä palata tähän maailmaan ja lukee ne 106 lukematonta WhatsApp viestiä, ettei ne unoha mua. Koska joskus ne unohtaa mut. Mut silti ku me tavataan taas, se on ihan parasta. Ja se muistetaan. 

Kiitos kaikki tytöt (ja pojatki) kaikesta tuesta ja kaikesta perseilyn kestämisestä ja yöpaikoista ja kaikesta. Ehkä mä joskus oon taas sen verran elossa, et pystyn tekemään sen kaiken myös teille.

Jonspa

Sädekehäni on huonosti kii

 Kun mielentila on koko päivän muun muassa tämä tai paska, ni ei jumalauta. Kuutioitten hakkaaminen erinäisillä aseilla (tunnistin niistä vaan ruoskan) ei varmasti auta yhtään. Eikä se, et katosta tippuu vettä, eikä sähköjä oo olemassa. Eikä se, et oon taas mustelmilla todella tuntemattomasta syystä. Juuh elikkäs.

So I've got a question, do you wanna have a slumber party in my basement?

 Peace out.

P.S. Anteeksi Porkka en voinut vastustaa videokiusausta.

"Kyllä teidät muistetaan!"

Tää ei oo nyt yhtään hyvä... Jos pääsee baariin ilman papereita ni jotain on pielessä. Varsinki, jos baarin kanta-asiakkaat vuodesta liian kauan sitten ei melkeen pääse sisään. Mut vielä enemmän pielessä jotain on sitten, ku poke tulee varta vasten pöytään moikkaamaan. "Kahestaanko työ niitä tupareita viettelette?" Ai mitä tupareita? Syytän tästä Koskikatu 31 (aka Salkkaritalon) naapureita, jotka soittelee ovikelloo trubaduurien ja sen jälkeen suihkujen toivossa. Ja tietysti bissepalkalla. Ei hyvä. 

Siks mä saatoin päättää, et eilinen Kerubi on selvä Kerubi. Se oli ja se oli ehkä vähän huono idea. Kun kavereitten kännimayhem ja eiliset puolitutut (+ vähän vähemmän puolitutut) ja edellisviikkoset puolitutut ja kaupan kassat ja poliisit ja ikuisuuskuumistelut ja kaikki mitä oot tehny eilen ja edellisviikolla ja viime vuonna hyppää niskaan about noin samaan aikaan, ni mielenterveys saattaa olla hyvin pitkälti vaakalaudalla.

Mut ei se mitään, koska aamulla on kiva herätä vaihteeks silleen, et on hyvä olo. Ja silleen, et on saanu nukuttuu. Tänään jos vaikka vähän siivois. Tai luovuttais heti ja kattois telkkarii, jonka vihdoin oon saanu toimimaan.

Peace and sobriety!

Jonspa

PS. Sinä dj joka olit Kerubissa viime perjantaina, oot ihan paras oo siellä aina ja soita yhtä random musaa!

Tällaista on ehkä olla nuori

Mun insipiraatio on hävinny unettomiin öihin ja sen tilalle on ilmaantunu Drama Queen Jonna, jonka toivon jo jääneen jonnekki sinne yläaste- ja lukiovuosiin. Päätin myös tehä jotain radikaalia (kheh en kerro mitä), koska naistenlehti käski, ja laittaa Sannia siivousmusaks. Siis Sannia. Minä. Ei. Ja siis se, et siivosin. Eikä se ees ollu kotona. Koska siinä vaiheessa olin käyny kotona viimeks ehkä neljä päivää sitten. Sit löysin polvesta jäätävän mustelman. Tai oikeestaan mun polvi on yks jäätävä mustelma. Enkä tiiä miks. En tiiä nykyään mistään mitään. En tiiä miks nään niin outoi unii silloin harvoin, ku nukun, tai saan näit jäätäviä pakkomielteitä ihmisistä, joita en oo koskaan ees tavannu. Enkä jaksa lukee. Mä aina jaksan lukee. Mut en nyt, en ees Potterii.

Alkaaks joku muu jo epäillä mun mielenterveyttä? Koska mä alan. Myös siks, et oon tunnustanu mun Directioneriuteni julkisesti ja (jep ihan oikeesti) lähteny ovet paukkuen menee, ku mua ei tuettu. Bitch don't kill my vibe. Muutenki oon sitä mieltä, et ihmisten pitäis tukee toisiaan enemmän. Ja ihmisten pitäis saada pukeutuu miten haluu, näyttää miltä haluu (tai täytyy) ja kuunnella mitä haluu ilman, et kenelläkään on siihen mitään sanomista. Spread the love, älkää olko Joensuu. Koska täällä ihmiset on vaan ehkä maailman ahdasmielisimpii ja puhuu toisistaan silleen, et itkettää. Tekis mieli vähän vaihtaa elämää tai ees vaikka kaupunkii tai vaikka alaa! Mut en oikeesti tiiä haluisinko sittenkään. Koska en tiiä mistään mitään.

Siinä vähän throwbackia ja mun veli-ikävää ja kesäikävää ja ikävää muuten vaan. Teksti on ihan yhtä sekavaa ku mun pääki. Onneks on ihmisiä, jotka muistuttaa, et ei tää sekavuustila kestä koko elämää ja, et tunnelin pääs on valoo, pitää vaa muista avata silmät. Vaik itsehän en siis muista enkä jaksa enkä oikeestaan ees tiiä miten se tehään, koska en tiiä mistään mitään.

Peace ja vittu rakkautta ihmiset!!

Jonspa

Kun pääsin katsomaan vapautuvaa ulappaa, muistin etten tahdo unohtaa

Mitä oon tehny viimeaikoina?

  Ikävöiny. Mä oon ikävöinu Taorminan hiekkarantoi, sitä aikaa ku noi balleriinat oli viel ehjät, karun kaunista Maltaa, rusketusta ja ihmisiä, joita en haluis enää ikävöidä. 

Oon ollu Helsingissä, joka ei tosiaan Joensuusta käsin näytä hassummalta. Varsinki, ku sitä kattoo lemppari-ihmisten ja kohtalotovereitten kanssa. Vaikka kai se ois näyttäny viel paremmalta, jos ois uskaltanu ottaa yhteyttä niihin puolituttuihin ja vähän vähemmän puolituttuihin. Noh maybe next time.

Mä oon viimeset pari viikkoo nähny ihan jäätäviä painajaisia.

Mä oon tullu kotiin (koikkalaisen kanssa hih!) ja tullu siihen tulokseen, et nostalgiamusa ja pyykin pesu (ja tän hallitun kaaoksen muuttaminen pelkästään hallituks) laittaa maailman oikeeseen perspektiiviin. Oon miettiny miten oon tehny ja sanonu niin typeriä asioita (pahoitteluni!) enkä ees niin pitkä aika sitten. Myönsin, et vika ehkä saattaa olla mussa, eikä vaan tossa asiassa. Söin myös suklaata, vaikka en tykkää siitä. 

Mun pää on ihan sekasin. Onneks voi kulkee pää pilvissä ja kirjottaa.

Jonspa

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Pitäis ehkä flippaa vähän vähemmän kaikesta turhasta ni ees joku ottais mut tosissaan kun on tosi kyseessä. Ku oikeesti tarkotan sitä etten tarvii enää yhtään paskaa läppää tai vittuilua. Ees kaikella rakkaudella. Ku vesilasi kaataa samalla koko maailman, nää pienet piirit (ja vaan yks vitun leffateatteri!!) ei  tunnukkaan riittävältä turvaverkolta. Varsinki ku ite joutuu olee osa turvaverkkoo, omaansa ja toisten. 

Kai mun ois pitäny tajuta, ettei se ongelmien pakeneminen ja uus alku ihan niin helposti käy. Vaikka mun pitäis olla kiitollinen ja onnellinen mun osasta, ku oon saanu syntyy näinki paljon kultalusikka suussa, en osaa nauttia siitä. Mä en osaa nauttia kauniista syksystä tai mistään, enkä osaa myöntää sitä, koska kerranki elämässäni sain sen mitä halusin, eikä se ookkaan yhtään sitä mitä mä kuvittelin. Ei kai mikään ikinä oo. Vaikka kaikki siis oikeesti on ihan hyvin, se ei vaan tunnu siltä aina hetkittäin.

Oon kohta varmaan blondi, koska nää kriisit aina enteilee jotain radikaalia tukkamuutosta varsinki jos kuuntelee biisejä, jotka kuvaa sun fiiliksiä. Mut niissä on blondi. Kaikki menestyjät vaan on blondeja, mut ei lähetä nyt sille tielle.

Syksy on melankolian aikaa, ehkä tää ensilumen (ainiin sehän tuli ja meniki jo) kanssa menee ohi.

Peace.

Jonspa